Petrus Pennanen Vapaus, järki ja rakkaus!

Kaikki blogit puheenaiheesta Taide

Kulttuuri kuuluu kaikille

Kulttuuria on oikeastaan kaikki, mitä ihmiset tekevät, vaikka usein koemme, että se on jotain, mitä taiteilijat luovat. Onkin helpompi ajatella kulttuurina vaikkapa jotain tiettyä taideteosta. Kuten esimerkiksi graffitia, jonka ihana vaalikampanjani tukiryhmä minulle teki. On upeaa, että Turku madaltaa kynnystä taiteen luomiselle ja antaa tilaa vapaalle ilmaisulle. Vapaus on tärkeää taiteessa, kuten elämässä muutenkin.

Taidekulttuuri on rahansa ansainnut

Taidehan on yhtä kuin näkökulmia elämään ja elämästä. Jokaisella meillä on omat näkökulmamme, mutta ei taitoa esittää niitä taiteen kontekstissa. Näkökulmien esittäminen taiteen muodossa vaatii taipumusta sekä harjaantumista ja harjoittelua. 

Suomella ei ole varaa nosta kulttuurin määrärahoja 110 M€!

Nyt kyllä tullee meikäläisellä känkkäränkkä, en ala. Kokoomus esittää vaaliohjelmassaan kulttuurin tukemisen nostamista 1 %:iin valtion budjetista, eli n. 110 miljoonan euron menonlisäystä entisen 450 miljoonan euron päälle. Tämä sama tavoite löytyy lähes kaikkien puolueiden vaaliohjelmista.

Vasemmisto onnistui painostamaan Kari Peitsamon pois festivaalilta

Ämyrock ry on perunut suositun rokkarin Kari Peitsamon keikan Internetin herhiläisvasemmiston alettua painostaa Ämyrockia boikoteilla, lokakampanjoilla ja uhkausviesteillä. Ämyrockin mukaan festivaaleilla ei ole tilaa artistille, joka vaatii rajojen laittamista kiinni.

Avoinna kaikille — OSKAR-keskus käynnistää toimintansa Kuopiossa!

Viimeinkin voi huoahtaa helpotuksesta: tähän pisteeseen on päästy! Kun kolmivuotinen K-vanhemmat projekti alkaa vihdoin olla pulkassa, tyytyväisyys ja kiitollisuus valtaa mielen: Kulttuurienvälisen vuoropuhelun edistämiskeskus OSKAR valmistautuu avaamaan ovensa marraskuussa. 

Onko tyylitaju fasismia?

Jos et mun tyylii tajuu,

se meinaa et sul ei oo tyylitajuu

Cheek

Olen ollut usein tekemässä yhteiskunnallisia liikkeitä taiteilijoiden kanssa, ja lähes aina se on päätynyt riitoihin. Tein Voimaan pyynnöstä retrospektivii-jutun Pussy Riotista (lyhentämätön versio), mutta omien mielipiteiden esittely ei sopinut genreen. Totuushan on, että vihaan suurinta osaa venäläisistä aktionisteista. 

Hyödytön, tylsä

Viime viikkoina on puhuttu paljon työttömyydestä ja ns muiden rahoilla elämisestä. Kaikki lähti Hesarin 13.10. julkaisemasta Ossi Nymanin henkilökuvasta. Jutussa esiteltiin mies, joka kieltäytyy tekemästä töitä. Monen mielestä miehen asenne on röyhkeä. Onhan hän nostanut työmarkkinatukea koko aikuisikänsä tekemättä juuri mitään rahojen vastineeksi. 

Kevyt juhlaraha lensi olan taakse

                         Jee sanoo Ilkka Suppanen Iltalehden haastattelussa (tietysti pikahaastattelussa) kun saa kommentoida työnsä aiheuttamaa kohua. Ei ole kuulemma hänen kipponsa ja kuppinsa ennen onnistunut huomiota saamaan. 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä