Petrus Pennanen Vapaus, järki ja rakkaus!

Ilmastonmuutos

Mitä sinä aiot?

Voi sitä itkua ja hammastenkiristystä joka syntyy, kun huomataan talouskasvuun perustuvan maailmanjärjestyksen loppu. Meidän esi-isämme unelmoivat vaurauden perään, mutta eivät osanneet aavistaa kuinka tylsämielisiksi roboteiksi se ihmisen muuntaa. (Totisesti, paljon on jo robotteja jotka kelpaavat korvaamaan ihmisen.

Näin maailma makaa - Tie suurista kusetuksista todelliseen kestävään kehitykseen

Maahanmuuttokeskustelu ja ilmastonmuutoskeskustelu erillisinä ongelmina ovat kumpikin suurta kusetusta. Tämä kusetus, vaikkakin on kätevä erilaisten poliittisten tavoitteiden ajamisessa, peittää näkyvistä todellisen ongelman ja kätkee taakseen itsestäänselvät toimintatavat kummankin edellä mainitun ongelman käsittelemiseen.  Tämä todellinen ongelma kaiken takana on globaali hallitsematon väestönkasvu ja siihen puolestaan ei kotimainen ympäristöhurskaus auta yhtään mitään.

Pakolaiset ja maahanmuutto puhuttivat Siilinjärvellä

Olen parhaillaan Keskustan Pohjois-Savon piirin kokouksessa. Hyvin ja ammattimaisesti järjestetty kokous, joka alkoi vaalipaneelilla. Paikalla Siilinjärvellä oli lisäkseni Europarlamenttiin pyrkivä Elsi Katainen. Tolkun ehdokas hänkin.

Paneelissa pääsimme molemmat esittelemään omia teemojamme ja osaamistamme. Niinpä esittelin laajasti puolustusjärjestelmäämme liittyviä asioita sekä EU:n rajaturvallisuutta, joka on huonosti hoidettu monissa eteläisissä jäsenvaltioissa. Niinpä rajat eivät ole aina pitäneet kuten huomasimme vuosien 2014-2016 pakolaiskriisin aikana.

Vihapuheen syyt ja vihapuheen kitkeminen

Tottakai vakiintuneet käytänteet ovat keino saada ennakoitava toimintaympäristö aikaan, jotta vältettäisiin jännittynyt ja räjähdysherkkä tila, joka mitä ilmeisimmin on tämän päivän piinaava ongelma. Jokin maailmassa on muuttunut ja sen voi aistia juuri ”vihapuheena.”

Mistä vihapuhe sitten saa alkunsa jos ei hämmennyksestä ja ristiriidoista?

Sitran 1,5 asteen selvitys sivuuttaa ydinvoiman

Sitra julkaisi eilen toimenpidesuosituksensa, jotta Suomi ja suomalaiset voisi vetää oman kortensa kekoon ilmastotaistelussa. Pari huomiota:

1. Listalla on paljon sinällään toimivia keinoja, kuten lihansyönnin, lentämisen, autoilun, asuntojen koon ja huonelämpötilan vähentäminen. Mutta ne ovat monella tavalla marginaalisia juttuja, joiden edessä ihmiset kääntyvät kannoillaan.

Suomalaisille jatkossakin maitoa ja bensaa!

Sitra julkaisi tänään laskelmansa Suomen ilmastotavoitteisiin liittyen. Kuten artikkelissa sanotaan, yksikään taho ei ole aikaisemmin vaatinut suomalaisilta vastaavan suuruisia ja nopeita tekoja ilmaston eteen. Tämä osoittaakin sen, että suomalaisia syyllistävä ilmastopolitiikka on mennyt aivan liian pitkälle.

Tieteen luoma illuusio objektiivisesta totuudesta on johtanut ekokriisiin

Luonnontiede on synnyttänyt harhan, että maailmaa voisi tarkastella ja hallita kuin laboratorio-olosuhteita.

Ennen elettiin Raamatun oppien mukaisesti; nyt maailmankuvaa ohjaa Luonnontiede. Molemmissa on kysymys uskomusjärjestelmästä, joka on irrallaan todellisuudesta. Yhä mikroskooppisemmaksi kehittyvä tiede abstrahoi todellisuutta ja kohottaa tieteilijän Jumalan asemaan, jolla olisi kyky tietää totuus kohteesta, jonka hän on asettanut tarkastelun kohteeksi.

Kirkkaat aamut kohoavat

Olemme uuden alussa monella tavalla. Yksi tehtävistämme tärkeimpiä on suhtautuminen hiilineutraaliin ja luonnon monimuotoisuuden turvaavaan yhteiseen sopimiseen ja käyttäytymiseen. Minulle kevääseen liittyy olennaisesti Eeva-Liisa Mannerin runo Kirkkaat aamut kohoavat, jonka tuossa allaolevalla videolla esitän teille. Ilmastonmuutoksen torjuminen on meille iso haaste, jotta saamme nauttia kirkkaiden aamujen kohoamisesta ja vuodenaikojen vaihtumisesta tulevaisuudessakin.

Ilmastonmuutos ja maahanmuutto-ongelma - koppi molemmista?

Ilmastonmuutos ja maahanmuutto ovat eurooppalaisten suurimpia huolenaiheita tulevissa eurovaaleissa. Juuri EU-kansalaisten ilmastonmuutoshuolen vuoksi vihreille ennakoidaan vaalivoittoa EU-vaaleissa - kansallismielisten ohella. Tilanne näiden kahden maapallon kohtalonkysymyksen kohdalla näyttää traagisen absurdilta poliittisella kentällä. Puolueet ovat jakaantuneet torjumaan tosissaan vain jompaa kumpaa ongelmista; joko massamaahanmuuttoa Afrikasta ja Lähi-idästä tai ilmastonmuutosta.

Ratkaistaan ilmastonmuutos Euroopassa ja tienataan biljoona euroa suomalaisille

Missä on Suomen kansallisvarallisuus? Metsä on elättänyt meitä satoja vuosia. Peruskalliossamme piilee kuitenkin aarre, jota emme ole vielä hyödyntäneet.

Euroopassa on puhuttu todella paljon ilmastonmuutoksen ehkäisystä. Tulosta sen sijaan ei ole syntynyt, vaan Eurooppa on yhä riippuvaisempi fossiilisista polttoaineista kuten hiilestä ja Venäjältä tuodusta kaasusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä