Petrus Pennanen Vapaus, järki ja rakkaus!

Kaikki blogit puheenaiheesta Vuorovaikutus

Johtamisajattelun perusta

Johtamisajatteluni

olen pohtinut, miksi johtamisajatteluni on muodostunut sellaiseksi kuin se on.

Arvoviisas vai ainoastaan hintatietoinen

Ainoastaan pieni ryhmä kansalaisista on kiinnostunut arvoista tai arvonmuodostuksesta, jos tutkimuksia on uskominen. Arvojen sisältöä ei tunneta, merkitys on epäselvä ja vaikutukset vaikeaselkoisia. Tilannetta ei paranna yhtään se, että päättäjät hämärtävät tarkoituksella arvokäsitteitä.

Laadullista ajattelua -aitoa vaikuttavuutta

Puhutaan laadullisesta ajattelusta, johon kytkeytyy empatia.  Vuorovaikutuksesta, jossa on tilaa tunteille. Huolista, joita luottamuksen lisääntyminen poistaa. Näistä seikoista muodostuu vaikuttavuus ihmisten kohtaamisissa.

Uusia työkaluja parempaa arkeen

Työelämän ja vapaa-ajan merkityksellisyys syntyy kokemuksista ja näkemyksistä. Me kaikki haluamme olla mukana mielenkiintoisissa, elämyksellisissä ja vaikutuksellisissa asioissa ja toiminnassa.

Aika on ihmisille niukkuustekijä, jota varjellaan. Onneksi oikein käytettynä uudet teknologiat kuten muun muassa sosiaalinen media helpottavat ihmisten arkea. Yhteydenpito on yksinkertaistunut, nopeutunut ja siitä on hävinnyt sidonnaisuus aikaan ja paikkaan.

Arvovalta huono peruste aktiivimallille

Jatkoa blokille 6.1.2018 "Työhallinto hukannut asiakkaansa"

Päätöksistä pitää tuoda esiin niin näkyvät kuin näkymättömät vaikutukset. Ennakointia, kokemusta ja harkintaa tarvitaan mahdollisten menetysten estämiseksi tai taklaamiseksi.

Kansa kiinnittyy arvoihin


Kansalaisten arkikäytännöt asettavat yhteiskunnan toiminnalle raamit. Arkeen voidaan vaikuttaa vain käyttäytymiseen vaikuttamalla. Kestäviä muutoksia saadaan aikaan, jos muutokset ja niiden perusteet ovat arvojen kanssa tasapainossa.

Yhteiskunnan rakenteet ovat arvojen kiinnityspintoja. Rakenteet, niiden merkitys ja vaikutukset ovat olleet esillä muun muassa Kekkosta käsittelevän dokumenttisarjan johdosta. Ajankohtaisuutta lisäävät talvella järjestettävät presidentinvaalit sekä se, että takana on juhlavuosi Suomi 100-vuotta.

Voimaantumisjohtaminen paikallisen sopimisen ykkösedellytys

Suomi on korkean teknologian konepäinen valtio, joka on saanut useisssa mittauksessa surkeat arvosanat kulttuuristaan. Suomi on myös  työpaikkakiusaamisen suurmaa, jossa asuu  mieliala-lääkkeiden suurkuluttajia! Kaikissa organisaatioissa asuu tietämiseen liittyvä pelon ja rohkeuden dilemma.

Tapanilan hiekkalaatikkoleikit

 

Tapanilan Urheilukeskuksen edessä Erätiellä, jolla asun, on pidetty lukuisia mielenosoituksia, joissa vastustetaan turvapaikan hakijoille annettavaa ilmaista Karate-opetusta. Mielenosoituksissa näkyy selkeästi ideologia ”Rajat-kiinni". Mielenosoittajilla on lupa mielenosoituksiinsa ja he ovat käyttäytyneet mielenosoituksessa asiallisesti.

Eroon alistumisesta

Ihmisten suussa kulkevat usein sanat alistaja ja alistava. Näitä alistavia alistajia sitten yhdessä vihataan ja heidän edesottamuksistaan löydetään vain kaikki huonot puolet, jotka koituvat omalle kohdalle tappioksi. Kuitenkaan alistaja ei yksin määrittele alistujaa - ei edes suurimmalta osin. Alistajaa ei ole ilman alistumista.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä