Petrus Pennanen Vapaus, järki ja rakkaus!

Kaikki blogit puheenaiheesta Vedenpuhdistus

Vesi - arvokkain Elämän lähde

Kesä Suomessa ja muuallakin on ollut ja on vähävetinen – niin on ollut ennenkin – muutamien vuosimiljoonien aikana. Vesimäärä on paljolti vakio, sillä vettä ei mainittavasti tule lisää [1.

Me pyörittelemme samaa vettä – tai oikeastaan biosfääri – ilmakehäsysteemi kierrättää vettä ylös ja alas – onneksemme tuo vetovoima tuo se alaskin, sillä useat planeetat ovat vetensä ja sitä myöten ilmakehänsä menettäneet avaruuteen, joko superkasvihuoneilmiön myötä tai [… jokin muu syy, jota emme tiedä ...].

 

Uimahallien ja maauimaloiden mikrobiologinen turvallisuus

Kloori on ärhäkkä alkuaine, kaasu.

Sitä käytetään vaihtelevalla menestyksellä Suomessakin vesijohtoveden ja myös maauimaloiden veden puhdistukseen.

Uimahalleissa, varsinkin lapset, usein mukavasti ja helposti: pissaavat veteen.

Tällöin syntyy ravinnetta mikrobeille.

Kun soppaan lisätään mm. kuolleita ihosoluja ja muita ympäristön roskia, syntyy otollinen kasvualusta varsinkin mädätykseen osallistuville bakteereille: ellei vettä ilmasteta eli anneta sille happea.

Itämeren hapetus vanhoilla putkilla

Itämeren hapettomille alueille voisi hommata vanhoja putkia uusiokäyttöön hapettamaan hapettomia syvänteitä. 

Putkiin porattaisiin hyvin pieniä ilmanpäästöreikiä sopivin välimatkoin ja pumpattaisiin tavallista ilmaa suoraan mereen.
Ilman happi sekoittuisi kuten tuulen muodostamassa aallokkossa ja typpi sun muut nousisivat takaisin ilmakehään.

Avoin kirje jokka.fi-verkkokaupalle Vesimies-vedenpuhdistuspulloon liittyen

Alla olevan postin lähetin jokka.fi -verkkokaupan yhteydenottosivun kautta 30. tammikuuta 2015.

"Hei!

Löysin sivuiltanne Vesimies-merkkisen vedenpuhdistuspullon mainoksen. ( https://www.jokka.fi/product/46/vedenpuhdistuspullo-vesimies-tilavuus-06... ) Sen myyntiteksti herättää minussa muutamia kysymyksiä, jotka olen koostanut tähän ja joihin toivoisin teidän vastaavan.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä