Petrus Pennanen Vapaus, järki ja rakkaus!

Terassit

Neljä vuotta lautakunnassa - mitä sain aikaan

Ensimmäinen kauteni paikallispäättäjänä alkaa olla pulkassa. Viimeisen reilun neljän vuoden aikana olen istunut arviolta 150 yleisten töiden lautakunnan kokouksessa. On aika vetää yhteen, miten tämän ajan käytin.

Alkuun on todettava, että luottamustehtävä Helsingin puistojen viihtyisyyden, katujen turvallisuuden, terassilupien ja talvikunnossapidon kehittämisen parissa on ollut äärimmäisen kiinnostavaa. Konkreettinen työ paremman kaupunkiympäristön rakentamiseksi näkyy helsinkiläisten arjessa päivittäin, ja on ollut ilo ja kunnia hoitaa tätä tehtävää.

Helsingin keskustan terassien aukioloaikoja tulee pidentää

 

Helsingin keskustassa lähes kaikki terassit joutuvat sulkemaan klo 22. Vain muutama terassi on saanut poikkeusluvan olla auki kymmenen jälkeen. Helsingin kaupunginvaltuusto linjasi jo vuonna 2010, että keskustan terasseille tulisi sallia pidemmät aukioloajat. Linjaus jäi tuolloin toteuttamatta koska Hämeenlinnassa sijaitseva Etelä-Suomen aluehallintoviranomainen, jonka vastuulla terassiluvat ovat, päätti että voimassa ollut käytäntö sulkea terassit klo 22 on “toimiva”. 

Terassiboikotti vailla pohjaa?

Työnantajien etujärjestö Matkailu- ja Ravintolapalvelut - MaRa on jälleen sotapolulla Helsingissä. Järjestö on tullut aikaisemmin tutuksi muun muassa vastustaessaan koulujen ylijäämälounaita ja tupakointikieltoa baareissa sekä seistessään Guggenheimin museohankkeen takana.

 

Nyt MaRa kannustaa jäsenyrityksiään terassiboikottiin Helsingin kaupungin "mielivaltaisten” ohjeiden ja suositusten takia.

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä