Petrus Pennanen Vapaus, järki ja rakkaus!

Kaikki blogit puheenaiheesta Puuvoima

Puuvoima on vahvinta uusiutuvaa

Uusiutuva energia ajatellaan usein vain tuuli- ja aurinkovoimaksi. Ajatus on harhaantunut. Eivät tuulimyllyt ja aurinkopaneelit tuota vielä pitkään perusvoimaa. Uusiutuvat metsämme tuottavat sitä jo nyt. 

Metsistä saimme sata vuotta sitten pääosan energiaamme. Sitten öljy aloitti nousunsa. Näin tapahtui kaikkialla maapallolla. Meillä öljy ohitti puun 1964. Saimme molemmista silloin 39 prosenttia.

Bioydinvoima on jo käytössämme

Nyt kun Olkiluodon kolmannen ydinvoimalan rakentaminen on myöhästynyt yhdeksän vuotta ja uusi Fennovoima pyörii niin talouden, ympäristölupien kuin maailmanpolitiikan myllerryksessä, on hyvä muistaa että meillä on jo melkoisesti omaa, luonnollista ydinvoimaa.

Metsiin paistava aurinko on tärkein ydinvoimalamme. Sen uumenissa käy ydinreaktioista tehokkain, vetypommeistakin tunnettu fuusio. Maanpäällisistä voimaloista poiketen auringon ydinsaasteet jäävät avaruuteen. Energia saapuu metsään puhtaana valona.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä