Petrus Pennanen Vapaus, järki ja rakkaus!

Kaikki blogit puheenaiheesta Maapallo

Earth Hour symbolisoi hyvin ilmaston vastaista taistelua

Lennetään illalliselle Pariisiin ihailemaan kun Eiffelin tornista sammutetaan valot tunniksi! Ja ostetaan muistoksi Kiinassa tehtyä Earth Hour muovikrääsää. Näin ilmastotietoinen nykyihminen osallistuu maapallon pelastustalkoisiin. Ja loput 8759 tuntia vuodessa voikin sitten pitää valoja päällä hyvällä omallatunnolla.

Emme voi museoida maapalloa vaikka tahtoisimme

Emme edes jäädyttää.ajassa. Muutos on aina lopulta väistämätöntä. Ilmasto muuttuu, maailma muttuu, mantereiden paikkakin muuttuu. Emme voi museoida ja säilöä kaikkea ikuisesti muuttumattomana vaikka pieninkin muutos ja eilaisuus tuntuu aina ikävältä. Sen sijaan voimme miettiä mikä on ihmisen paikka maailmassa ja omaa vaikutustamme järjestelmää johon kuulumme halusimme tai emme. Täällä kaikki vaikuttaa kaikkeen, emme siis voi lakata täysin koskaan vaikuttamasta edes ilmastoon.

Maailmankuva

Otsikko on johdattelemassa asian ytimeen. Mikä on maailmankuvasi ? Onko se sitä, että se koskee koko maapalloa, vai onko se jotain muuta. Maailmankuva on laajentunut historian aikana, kun tiede on pysystynyt selvittämään maapallon kokonaisuuden.

Minulle asuttu maailmankuva on sitä, mitä se on todellisuudessa. Suomi on pieni maa maapallolla ja kuuluu yhtenä kansana kansojen mereen. Maapallo on some-maailmassa ns. pienentynyt. On helpompi samaistua koko maailmaan. Mikä on Sinun maailmankuvasi ?

Suomi käy kauppaa koko maailman kanssa.

Entä jos maapallo ei pyörisi?

Niin - jokin aika sitten kirjoitin pöyrimisliikkeen hidastumisesta. Siihen tuli hyviä vastauksia. Tähän kirjoitukseen niitä tuskin saan, mutta kysyn kuitenkin: miten ihmiselle kävisi jos maapallo lakkaisi pöyrimästä - ja niinhän väistämättä joskus käy, vaikka todennäköisyys asialle on nolla?

Jos maapallo ei pyörisi niin mikä merkitys sillä olisi kuun aiheuttamaan vuorovesi-ilmiöön? Entä mikä merkitys ihmisen painoon?

Tarvelähtöinen uusi bisnes Suomelle ja EU:lle?

Tulen käsittelemään blogissani muutamia ajatuspolkuja tavoitteella saada suomalaisille ja EU:n kansalaisille uutta työtä ja toimeentuloa. Vien teidät ensin kauas tulevaisuuteen, koska olen itse kuljettanut itseäni ensin "faktoja tiedostaen" sinne ja palannut sieltä "kaukaa" uudistuneena arkeen. Olen insinööri ja minulle ei "jutustelu" paljon paina. Tarvitsen faktoja. Lopulta tulen miettimään miten kaikesta "tästä" voisimme me suomalaiset saada bisnestä itsellemme ja EU:n muille yhteiskunnille.

Alaston totuus Suomen taloudesta - tunnusluvut sen kertovat

CIA ilmoittaa päivittäneensä ylläpitämänsä The World FactBook –sivuston ajantasalle 7.12.2015.

Niinpä on aika vilkaista sivuston antia.  Se ilmoittaa sisältävänsä ”information on 267 world entities”.  Eli informaatiota 267.stä maailman ”itsenäisestä kokonaisuudesta”.  Kyseessä ovat siis koko maailman tilasto, niin valtioiden kuin muiden itsenäisten yhteisöjen (entity) osalta. 

*

Alaston totuus Suomen taloudesta - tunnuslukumme contra maailma

CIA ilmoittaa päivittäneensä ylläpitämänsä The World FactBook –sivuston ajantasalle 7.12.2015.

Niinpä on aika vilkaista sivuston antia.  Se ilmoittaa sisältävänsä ”information on 267 world entities”.  Eli informaatiota 267.stä maailman ”itsenäisestä kokonaisuudesta”.  Kyseessä ovat siis koko maailman tilasto, niin valtioiden kuin muiden itsenäisten yhteisöjen (entity) osalta. 

*

Ilmasto muuttuu ilman ihmistäkin

Huolimatta siitä, että Pariisissa solmittua ilmastosopimusta on "hypetetty" lähes maailman pelastajana, ei pidä unohtaa, että ilmastonmuutosta koskevaan teoriaan ja sitä kuvaaviin ilmastomalleihin liittyy edelleen epävarmuustekijöitä.

Poliittisten johtajien ja muiden kannanotoissa on paljon perusteetonta optimismia, jopa utopismia, ja hybristä ihmisen ylivertaisesta kyvystä hallita maapalloa ja sen ilmastoa.

Miksi vihreät?

On tullut aika ryhtyä ajamaan jonkun suuremman kokonaisuuden kuin vaan oman intressiryhmän, kunnan, kaupungin, valtion tai maanosan etua. Tähän on kaksi syytä, kuten Jeremy Rifkin huomauttaa kirjassaan The Empatic Civilization.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä