Petrus Pennanen Vapaus, järki ja rakkaus!

Kaikki blogit puheenaiheesta Kannustinloukut

Passivoiva perustulo vai kannustava perusturva?

Työllistävä vaikutus on mantra, joka herkistää niin työttömät  kuin työntekijäpulasta kärsivät työnantajatkin kuulolle ja työttömyyteen kyllästyneinä haluamme  kovasti uskoa kuulemamme. Me kaikki haluamme työtä ja taloudellista vakautta. Perustulo kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Vai syötetäänkö meille pettuleipää?

Asumistukeen satasen ”palkankorotus”. Valtion piikkiin.

Hallitus on ilmoittanut, että kaikkien pitää nyt kiristää vyötä. Erityisesti eläkeläisten pitää, ja siksi heidän asumistukeaan leikataan muuttamalla se yleiseksi asumistueksi. Näin valtio säästää.

Syyskuussa on kuitenkin asumistukeen tulossa uusi ansiotulovähennys, joka on 300 €/kk. Eli palkka- ja yrittäjätulosta vähennetään 300 € asumistukea laskettaessa.

Laskin esimerkkitapauksen Tampereella asuvalla, kirkkoon kuulumattomilla 1500 €/kk ansaitsevalla henkilöllä, joka asuu yksin vuokra-asunnossa, jonka vuokra on 500 €/kk.

Ulosottojärjestelmän päivittämisestä

YLE uutisoi työttömistä ja ulosottojärjestelmästä 8.4 otsikolla:

Työttömät: "Ei mitään järkeä mennä töihin"

Luin kirjoituksen juuri YLE:n nettisivuilta ja muistin kirjoittaneeni aikaisemmin ulosottojärjestelmästä, huomasin sittemmin poistaneeni kirjoituksen, mutta löysin jonkun version samasta tekstistä ja päätin laittaa sen uudestaan tänne Uuteen Suomeen, hieman karsittuna.

Työnteon tulee kannattaa aina

Ystäväni kertoi tilanteestaan, hän on hyväpalkkaisessa työssä ja hänellä on pienet lapset. Hän on tehnyt nelipäiväistä viikkoa, jotta ehtisi olla yhtenä päivänä kotona lasten kanssa. Nyt hän joutuu palaamaan viisipäiväiseen viikkoon. Samalla hänen veroprogressionsa kiristyy, päivähoitomaksut nousevat ja toki bensakulut kasvavat. Hänen käteen jäävät tulonsa eivät kasva yhtään. Mutta samaan aikaan hänen hyvinvointinsa laskee, mieluummin hän olisi edelleen tuon yhden päivän lastensa kanssa samoilla tuloilla.

TODELLISIIN RAKENNEUUDISTUKSIIN

 

TODELLISIIN RAKENNEUUDISTUKSIIN

 

 

Eduskuntavaalien alla tiivistynyt puolueiden välinen huutokauppa on keskittynyt leikkauksiin ja veronkorotuksiin. Rakenneuudistuksista puhuttaessa jäädään yleensä otsikkotasotasolle.  Miksi muutostarpeita ei konkretisoida? Otan muutamia esimerkkejä.

 

Nuorten harrastukset

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä