*

Petrus Pennanen Vapaus, järki ja rakkaus!

Kaikki blogit puheenaiheesta Hallintohimmeli

Kuusamo ja Koillismaa maakuntapaitsioon

 

On kohtalon ivaa, että maan yhdessä keskustalaisimmista maakunnista – Pohjois-Pohjanmaalla – ollaan päätymässä maakuntauudistuksen kautta tilanteeseen, missä maaseutukuntien kepu-valta ollaan vetämässä itse ja omatoimisesti viemäriin yksinomaan Oulun hyväksi.

Helsingin Sanomien 6.5. julkistama selvitys osoittaa kouriintuntuvasti todeksi sen Kortesalmen jo aika päiviä sitten esittämän ennakoinnin, että päätösvalta karkaa sinne, minne väestökin pakkautuu.

Leikataanko palveluita, nostetaanko veroja vai avataanko silmät?

Valitse puolesi, vasen tai oikea!

Näissä vaaleissa ollaan taas politiikan suuren kysymyksen äärellä. Sanoman vaalikoneessa kysytään perinteikkäästi

"Jos tulee eteen tilanne, jossa on välttämätöntä joko leikata julkisia palveluita ja sosiaalietuuksia tai korottaa veroja, veronkorotukset ovat parempi vaihtoehto."

Maakuntauudistus on taantumus

 

Palvelujen heikennykset ja kustannusten korotukset naamioidaan yleisesti uudistusnimikkeen savuverhon suojiin. Mitä suuremmat ne ovat, sen vallankumouksellisempina nämä ”uudistukset” markkinoidaan. Tästä pääsäännöstä maakuntauudistus ja sote-ratkaisu eivät tee poikkeusta. Maakuntauudistuspakettia sote-osioineen voidaan kutsua paremminkin taantumuksiksi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä