Petrus Pennanen Vapaus, järki ja rakkaus!

Parhaiten työttömiä aktivoi taattu perustulo

Työttömiä yritetään Suomessa kovasti aktivoida. Onko tosiaan kyse siitä etteivät työttämät halua tehdä hommia, ja että heitä pitää siihen sanktioilla patistaa? Otetaanpa hetkeksi järki käteen ja mietitään mikä aktivoitumista oikeasti estää.

Työttömänä on hyvin aikaa esimerkiksi opiskella, perustaa yritys tai tehdä osa-aikatyötä. Moni työtön haluaisikin näin tehdä, mutta se ei kannata. Työttömyysturva katoaa ja rahojen loppuessa on edessä uuden tukimuodon anominen. Hakemiseen käytetyn ajankäytön jälkeen todennäköisesti saa opinto- tai toimeentulotukea, mutta hakemusten käsittelyssä saataa mennä viikkoja ilman perusturvaa. Yrittämään uskaltautuneella työttömän toimeentulotukihakemus voi juuttua pidemmäksikin aikaa byrokratian hampaisiin, jos virkailija epäilee oletettavasti ahneen ja viekkaan yrittäjän rahattomuutta. 

Suomessa jokaiselle on periaatteessa taattu perusturva, jonka kuukausitaso liikkuu jossain 600 euron kieppeillä. Perusturva on kuitenkin hajoitettu eri tukimuotoihin: työttömyysturva, opintotuki eri muotoineen, toimeentulotuki ja kansaneläke. Jokaista näistä pitää hakea erilaisilla lomakkeilla eri virkailijoilta. Eli jokaiselle kuuluu noin 600 euroa kuussa, mutta sitä ei voida suoraan antaa vaan tuki on hajautettu ainakin neljään erikseen haettavaan mekanismiin, joista jokaiseen liittyy massiivinen byrokratiakoneisto. Eihän tässä ole mitään tolkkua!

Sen sijaan, että perusturvajärjestelmä tehtäisiin toimivammaksi ja selkeämmäksi, niin että työtön pääsisi ilman ongelmia opiskelemaan ja yrittämään, etenemme päinvastaiseen suuntaan. Järkyttävän tukiviidakon päälle on vielä keksitty uusi monimutkaistus, paljon puhuttu aktiivimalli. Hallitukselle haluaisin sanoa, että valtavan monimutkaisesta, huonosti toimivasta häkkyrästä ei saada parempaa liimaamalla siihen uusia kakkaroita, vaan tekemällä kokonaisuudessaan järkevämpi systeemi. Samoin kuin kaikissa muissakin järjestelmissä, paras ratkaisu on mahdollisimman yksinkertainen mutta oleellisen tärkeät ominaisuudet sisältävä malli. 

Kyseinen malli sekä perusturvaan että yritys- ja henkilöverotukseen on tässä: 

+ Automaattinen perustulo, joka maksetaan kaikille aikuisille joka kuukausi

Myös yrittäjät, opiskelijat ja eläkeläiset saavat perustulon, joka korvaa muut perusturvan muodot. Eli työttömyys-, toimeentulo-, eläke- ja opintotukien perusosat. Alle 18-vuotiaat saavat pienemmän lapsilisää vastaavan perustulon. 

+ Kaksiportainen tasavero, sama niin ansio-, osinko- kuin myyntivoittotuloista. 

Pienistä tuloista maksetaan pieni vero, vaikkapa 10 %. Tietyn rajan ylittävistä korkeampi vero, esimerkiksi 30%. Näitä rajoja säätämällä saadaan aikaan halutun kaltainen veroprogressio. Kaikki työnteko kannattaa, eivätkä varakkaat voi kikkailla veroja pienemmiksi esimerkiksi osinkojen kautta. Verokortteja ei enää tarvita, koska veroprosentit ovat samat kaikille. 

+ Verovähennykset poistetaan

Verovähennykset ovat lisätuloa sille eliitille, joilla on aikaa ja taitoa selvittää vähennysten koukerot tai peräti palkata veroneuvoja. Oikeasti vähennyksiä ei tarvita.  

+ Yritystuet ja -verot poistetaan

Yritystukiin kaadetaan Suomessa miljardeja, ja samalla yritysten investoitavissa olevia voittoja verotetaan. Kun yritysvero poistetaan, yritykset voivat investoida siitä maksetut rahat työtekijöiden palkkaamiseen. Otti omistaja rahaa ulos missä muodossa tahansa, palkkana, osinkona tai myyntivoittona, hän maksaa siitä täsmälleen saman verran veroa. Yrityksiin liittyvän verotuksen yksinkertaistuessa siihen liittyvä verosuunnittelu ja -keinottelu katoaa samalla kuin taikoen.

 

Tällä talousuudistuksella saadaan työttömät oikeasti aktivoitumaan ja Suomen talous sekä työpaikkojen määrä vahvaan kasvuun. Samalla säästetään satoja miljoonia byrokratiassa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

15Suosittele

15 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (42 kommenttia)

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Kuulostaa hyvältä. Mutta edelleen, perustulon vaikutuksista on toistaiseksi ristiriitaista näyttöä. Sitä pitäisi hankkia pikkuhiljaa testaamalla.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Valitohan romutti perustulo kokeilun nyt tulleella aktiivimallillaan.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Ei kai se perustulon saajia kosketa.

Käyttäjän MillaJaakkola kuva
Milla Jaakkola Vastaus kommenttiin #10

Kuulemma koskettaa. Perustulokokeilu lopetetaan, ja sen turvin yrittäjäksi ryhtyneiltä yms. menee taas uudestaan toimeentulovarmuus. Jos jäävät työttömäksi, joutuvat samalla tavalla aktivoitavaksi kuin muutkin.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen Vastaus kommenttiin #38

Tuo nyt ei vain pitänyt paikkaansa. Kelan mukaan aktiivimalli voi vaikuttaa vain niihin perustulon saajiin joille maksetaan työttömyysetuutta perustulon päälle.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Itse en ole kuullut vain positiivisia asioita tuosta kokeluista.. pyydän siis niitä negatiiviä kokemuksia :)

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@1. Sehän on jo käynnissä tämän vuoden loppuun asti. Viime vuoden marraskuun aikana piti tulla väliaikaisraportteja mutta ne lykättiin pääasiassa valtalehdistön ja median syystä, kun niillä on tapana revitellä melkoisen virheellisiä tietoja ja niitä on jouduttu korjailemaan.

Tästä syystä halutaan antaa tutkijoille ja kokeilijoille rauhaa. Ei ihme, ettemme ole saaneet mitään tietoja.

Mitään ristiriitaisia tietoja ei ole muuta kuin se, että eräät puolueet yrittävät nyt nostaa esille simulaatioissa epäonnistuneet mallinsa ääntenkalastelua varten eduskuntavaaleihin. Rakentaisivat edes omat mallinsa uusiksi eikä vain sitä yhtä ja samaa vanhaa, mikä ei toimi.

Kokeilussa on parhaillaan menossa vain yksi malli: Osittainen perustulo.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Ristiriitaiset näytöt liittyvät maailmalla aiemmin tehtyihin kokeiluihin. Esimerkiksi Kanadassa tehdyn työn määrä laski hiukan. Toki vastapainoksi söi oli sitten positiivisinkin asioita, mutta joka tapauksessa perustulo on niin dramaattinen muutos että sen huolellinen testaus on tarpeen.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi Vastaus kommenttiin #30

@30. Kommenttisi osoitti sen, että et ole lukenut yhtään mitään materiaalista tutkittua. Siinä on jo tutkittu ja otettu asioita huomioon. Voivoi. Luentamyssy nyt päähän, Pekka hyvä!

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Olen tästä aikoinaan kirjoittanut paljon. Yksi asia mitä ei haluta ymmärtää on se, että perustulo pitäisi taata kaikille, siis myös lapsille.

Sitä olen aina ihmetellyt, että kun näitä juttuja mietitään, pohditaan, ja hämmästellään (hallituksessa) niin miksi minua ei oteta sinne mukaan. Suomen parasta köyhyyden ja sosiaalialan asiantuntijaa?

Kertokaapa minulle syy siihen. Kaikkia vastauksia saatan kommentoida, mutta olenkin minä: "perushullu professori", kuten kerron näillä näkymin 15.5.2018 julkaistavassa kirjassani, josta Vapaavuoron puolella jo puhetta oli. Ja johon liittyy kesken oleva poliisitutkintakin: http://juhanivehmaskangas.vapaavuoro.uusisuomi.fi/...

Ja aktiivimallista minulla on oma kantani: se ei ole tämä: http://jockerantanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2496...

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Lapsilisähän on tavallaan lasten perustulo.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Totta, mutta jos ja kun siirrytään perustulojärjestelmään niin kuka kykenee järjestämään minkäänikäisen lapsen asumisen, elämisen, syömisen, jne... nykyisen lapsilisän määrällä?

Käyttäjän MillaJaakkola kuva
Milla Jaakkola

Teppo, toimeentulotukiasiakkaat eivät vaan saa pitää sitä lapsilisää. Vähennetään tttuesta, eli ei voi pitää perustulona.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Yksinkertaisuus on parasta. Tämäkin hallitus lähti karsimaan byrokratiaa ja yksinkertaistamaan, tuloksena lisää byrokratiaa ja monimutkaisuutta. Suomalainen päätöksentekojärjestelmä ruokkii huonoa lainsäädäntöä, lakeja lakien päälle ja lisää sääntöjä. Vaikka valta vaihtuu, ministeriöissä muhii samat suunnitelmat kansan pään menoksi ja kokemattomat poliitikot ovat byrokraattien heittopusseja.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Totta - mutta?

Onhan nyt jo saatu joitakin asioita "yksinkertaistettua".

Mutta samaan aikaan on tullut joihinkin asioihin "kaksinkertaisia" säädöksiä.

Ajatus hallituksella oli hyvä, toteutus huono.

Käyttäjän TeroTeukkaAhtola kuva
Tero Ahtola

Tätä meneillään olevaan talouskriisiä on elvytetty pumppaamalla 2 biljoonaa tyhjästä luotua euroa pankkien kautta sijoittajille. On ajateltu että nuo velkarahalla pumpatut investoinnit loisi työpaikkoja mutta oikeasti ne työpaikat tuli euron uskottavuuden heikkenemisen seuranneen 30% arvonlaskun seurauksena. Ja siis siitä seuranneen kilpailukyvyn paranemisen kautta. Eli samoin kun markka aikana devalvoitiin. Sillon oli toki helpompaa ja nopeampaa ja kestävämpää kun tämä nykyinen katastrofiin johtava velanpumppaus.

Mutta perustuloon. Itse olisin tuon reilun pari biljoonaa käyttänyt perustulokokeiluun, jotta löytyy se paras keino sillä perustulo tulee joka tapauksessa. Väkimäärä kasvaa ja työpaikat poistuu tekoälyn ja robottien myötä hurjaa vauhtia ja on täysin selvää että kaikille ei töitä ole. Elytysbiljoonilla olis tuon kokeilun osittain rahoittanut, mutta jatkossa se täytyy rahoittaa automaatioverolla. Eli kun tehtaaseen tulee kone veronmaksajan tilalle niin veron maksu ei voi katketa. Kokoomusvetoisessa globafanimaailmassa tätä ei koskaan tulla ymmärtämään eikä sitä että jonkinlainen protektionismi on pakko, että automaatiovero voi pelastaa hyvinvointimme. Toinen on oma valuutta.

Käyttäjän TeroTeukkaAhtola kuva
Tero Ahtola

Perustulon pitäs kattaa myös asumistuki joka tavoittaisi asuntopulaa kasvukeskusten ja maaseutujen välillä.

Käyttäjän PetrusPennanen kuva
Petrus Pennanen

Asumistuki olisi minustakin hyvä ottaa mukaan, mutta varmaan helpompi saada aluksi läpi minimimalli mihin tulee vain perusturva ilman sitä.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Perustulo? Itse maksat veroissasi itsellesi perustuloa? Mitä peitonjatkaminen hyödytti?

Kun Saksassa on oma Aktiivimalli Mini-Job jolla tekee 7 milj. jo töitä 450e/kk,yritykst maksaa sosiaaliturvan heille.

Niin sielläkin on huomattu ettei ne työpaikat synnyt työttömien kyykyttämisellä eikä sosiaaliturvan leikkauksilla.

"Saksan suurin ammattiliitto, johon kuuluu 3,9 miljoonaa jäsentä, on ilmoittanut käynnistävänsä ”työtaistelulliset toimenpiteet” saadakseen läpi
ajatuksensa 28-tuntisesta työviikosta.
-Liiton ajatuksena on, että ihmiset voisivat lyhentää työnaikansa kahdeksi vuodeksi 28 tuntiin ilman, että sillä on suuriakaan vaikutuksia ansiotasoon.

Totuushan on se ettei enää tule löytymään töitä kaikille ellei toimia tehdä yritysten puolelta .Jaeta työtunteja useammalle.
Olkoonkin se sitten vaikka kolmivuorotyöhön 3x8t tai 4x6t .

Ilmaisen rahan jakaminen on velkaisessa maassa typerintä mitä voi tehdä.
Palkka ja siitä verot valtion kirstuun. Ei 0 euron eikä 9e/pv töillä mitään saavuteta.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Olen täysin samaa mieltä. Eikä ihmisiä saisi erotella sen mukaan, että missä asuvat. Perustuslain kuudes pykäläkin tuollaisen erottelun kieltää, vaan nykyään vielä erotellaan - no joo, toimenpiteet lainsäädännön muuttamiseksi on aloitettu. Tuloksia joskus 2050: http://juhanivehmaskangas.puheenvuoro.uusisuomi.fi...

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Parhaiten työttömiä aktivoisi palkkatyö jolla pystyy elättämään itsensä ja perheensä.

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

En usko että tukiviidakkoa voidaan vähentää johtuen perhemuodosta ja perheen koosta. On yksinelävää ja yksinhuoltajaa. Sitten lukuisat perheen muodot joissa voi olla useampikin kuin 2 vanhempaa. Näille on määrättävä normit ja sallitut tienaamiset tukien lisäksi. Tullaan nykyiseen laskentaan ja muuta ei voida.

Käyttäjän JonneKlockars kuva
Jonne Klockars

Olen epäileväinen perustulon kaikkivoipaisuuden suhteen. Toimeentulotuen kaltainen paikkaava tuki tarvittaisiin todennäköisimmin siinäkin tapauksessa että lapsille maksettava perustulo olisi melko korkea jolloin perheiden ja yksinhuoltajien talouksien tienestit nousisivat.

Opintotuen, työmarkkinatuet, takuueläkkeen ja asumistuenkin voi kuitenkin yhdistää perustuloksi. Tämä olisi aivan valtava positiivinen uudistus. Sekasotkun sijaan ainoastaan kaksi tukea joista toinen olisi automaattinen. Eli kansalaisten tarvitsisi hakea ainoastaan yhtä tukea mikäli olisivat taloudellisesti ahtaalla.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Itseäni häiritsee ajattelu siitä, että joko perustulo tai nykymalli. Välilläkin lienee mahdollisuuksia ja yksi keskeinen asia olisi mielestäni se, että perustuen määrä tulisi olla sellainen, että sillä on edes teoreettisesti mahdollista elää hakematta muita tukia. Näin käsittääkseni monessa maassa on.

Suomessa vaikkapa työmarkkinatuen ollessa verojen jälkeen hieman yli 500 euroa, niin ei sillä summalla vaan nyt oikeasti vaikkapa vuokralla oleva ihminen sähkö- ja vakuutuslaskuineen yms voi elää. Seuraus on se, että sitten mennään heti virkailijoiden kanssa neuvotektaviin harkinnanvaraisiin tukimuotoihin, joita sitten on pyörittämässä suunnaton määrä väkeä. Kaupan päälle päätökset ovat osin subjektiivisia virkailijan näkemyksiä, joita vastaan on hankala taistella.

Kun Suomelle on annettu varoituksia sosiaaliturvan tasosta, niin aina riennetään kertomaan, kuinka ne muut eivät vaan ymmärrä meidän kokonaismallia. Onko se joku ylpeilyn aihe? Se että edes asiantuntijat muualta Euroopasta eivät ymmärrä, kuinka tämä toimii. Kuinka edes keskiverto Jonne sitten ymmärtää? Aikaa myöten meille on kasvanut suunnaton himmeli, jota tuskin ymmärtävät edes kansanedustajat, joiden niistä pitäisi päättää.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Se 500€ on kuitenkin lähellä sitä millä elää jos asuu Siilinjärvellä kunnan 250€ rivarissa. Helsingissä sillä taas ei maksa tietenkään yksin edes vuokraa. Tässä on aika monta soviteltavaa palasta ja ristiriitaista tavoitetta.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

430 kerrostalo yksiössä.. Kuopiossa...

EI tartte Helsinkiä ottaa puheeksi kun on jo 500e liian pieni raha..

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Onhan siinä ratkaistavaa, mutta...

Tunnet Pekka varmasti moneen asiaan hyvin sovellettavan 80/20-säännön? Nyt ollaan optimoitu järjestelmä sen 20%:n mukaan eli ajatellen, että joku kusettaa tai saa liikaa. Silloin pannaan kohtuuton määrä panostuksia sen 20%:n suitsimisen laittaen 80% kärsimään hankalasta järjestelmästä.

Tämä on yksi avainkysymyksiä myös aktiivimallissa. Paljonko laitetaan paukkuja, byrokratiaa ja kommunaalisia rangaistuksia sen 20%:n vuoksi tuolle enemmistölle.

Tottakai prosenteista voidaan kiistellä, mutta fiksuna miehenä ymmärrät ajatuksen taustalla.

En minäkään vapaamatkustajista ja järjestelmän hyväksikäyttäjistä pidä, mutta on myös harkittava paljonko kunnon immeisiä pitää kurmoottaa heidän saamiseksi ruotuun. Collateral damage on joskus liikaa..

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen Vastaus kommenttiin #23

Kyse ei ole niinkään väärinkäytöstä, vaikka ärsyttävää se onkin. Enemmän kyse on siitä että millaiseen käyttäytymiseen massoja ohjataan. Periaattessa kaikkien pitäisi maksaa omien preferenssiensä täyttymisestä; esimerkiksi Helsingissä asuminen on hyvin haluttu ja niukka hyödyke jolloin siitä pitäisi seurata muuten alempi elintaso kuin vähemmän halutulla alueella elävällä.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Eli riittää kun saa asunnon ja ruokaa? Ole ja elä kotona. Kerjää vaatteet jne.?
http://juhanivehmaskangas.puheenvuoro.uusisuomi.fi...

Käyttäjän JonneKlockars kuva
Jonne Klockars

Eräs keskiverto-jonne esittää jo aikaisemmin mainitun huomion siitä että perustukea olisi todella vaikeaa ellei mahdotonta saada riittäväksi kaikille koska asumisen hinnat voivat olla tuen saajilla aivan eri tasolla.

Tosin jos suurimmista keskuksista halutaan työttömät ja osa osa-aikatyötä tekevistä ulos niin perustulolla voi korvata koko sosiaaliturvan. Tällöin n. 650€-750€/kk joka on toteutettavissa varmasti ajaa asian. Ongelmana tässä olisi se että kun työttömänä lähtee korpeen niin sieltä ei takaisin töihin keskuksiin tulla ellei saa sopivasti asuntoa. Vuokrien luulisi hieman tippuvan uudistuksen jälkeen koska vuokranantajille ei olisi tiedossa enää minimivuokraa Kelasta.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Jos se olisi 700€ ynnä 50% vuokrasta? Se olisi lähellä nykyistä tasoa mutta sisältäisi selvän insentiivin minimoida vuokra. Päälle vielä aktiiviraha, vaikka 150€ opiskelusta, lasten hoidosta, työkkärin kurssista tai vapaaehtoistyöstä.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Tajusin Jonne vasta äsken huonon sanavalintani, joka perustui yhteen biisin eikä missään määrin ollut viittaus sinuun, pyydän anteeksi.

Liittyen sanomaasi, niin tavallaan tuen pysyvyys ja harkinnanvaraisuuden vähentyminen edesauttaisi kuvaamaasi kuviota. Nyt ongelmana on se, että minkä tahansa liikken teetkin menee kaikki uudelleenharkintaan.

Moni näitä ongelmia kohtaamaton ihminen ei tunnu ymmärtävän, että niillä maksuviiveillä ja päätöksen epävarmuuksilla on suuri merkitys rohkeuteen tehdä valintoja.

Jos jäät pariksi kuukaudeksi odottamaan tukea, niin et oikeasti välttämättä pysty järjestämään siksi aikaa rahoja vaikka tietäisitkin ne todennäköisesti saavasi.

Tätä voi kokeilla laittamalla pankkien kysymyskenttään työtön - mahdollisuutesi saada vaikkapa kulutusluottoa ohenevat kummasti olemattomiin. Vippifirmoilta kenties irtoaa, mutta korko on sitten toinen. Kaikilla ei valitettavasti ole kavereita tai sukua, josta homma järjestyy.

Empatian puute on myös yksi avainkysymys - ilman tuloja et ole samassa asemassa eri järjestelyjen kautta ja tätä monet eivät ymmärrä. Usein viive maksussa vuokran tms kannalta on suurempi ongelma kuin tuen vähäinen pieneneminen.

Käyttäjän JonneKlockars kuva
Jonne Klockars

Ihan hilpeä muistutus tuo oli. Olin '13 paluumuuttajana Turussa työkkärin kautta koulunkäyntiavustajana ja siellä ensimmäistä kertaa törmäsin "jonneen" adjektiivina. "Es-jonne" hihitteli joku poika ja googlasin; https://meemi.info/w/Jonneweb

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Pidetään nyt mielessä, että meillä on käynnissä osittainen perustulokokeilu ja siihen kuuluvat myös ne etuudet mitä ennenkin oli, paitsi ne menettää pikkuhiljaa, mikäli on saanut jonkin työpaikan mutta perustulo ei muutu.

Ne tiedot löytyy ihan tuolta Kelan perustulotiedoissa:

http://www.kela.fi/perustulokokeilu-2017-2018

Hyvänä puolena huomaan, että lakipykäleissä on useita kohtia, mitkä kieltävät koskemasta perustuloon kuten esim. ulosottokaaressa perustuloon ei saa koskea vaan ainoastaan työstä saatavaa palkkaa. Niinpä 30% palkasta pois ei onneksi toteudu ja tämä kannustaa esim. minua paljon.

Tätä perustulomallia voidaan edelleen jatkaa kehittämistä mutta silmälläpitäen yksinkertaistamista ja byrokratian purkamista.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Perustulon kannalta aktiivimalli on ikävä lisäkokeilu. Perustoimeentulon turvaamista täytyisi hakea nimenomaan perustulon suunnasta.

Mutta aktiivimallissa ei sinänsä ole mitään vikaa. Palkitsemalla aktivoitumisesta malli tuskin olisi saanut samaa kritiikkiä, vaikka täsmälleen samat palvelujen saatavuuden ongelmat siinäkin olisivat olleet.

Paljon pahempi vika on siinä, että työmarkkinatuella olevan ei kannata aktivoitua liian itsenäisesti. Vaikkapa oman toiminimen perustaminen on riski. Toiminimellä voisit periaatteessa ottaa pieniä toimeksiantoja, laskuttaa ja maksaa verosi. Mutta siinä on välittömästi se riski, että mikäli satut ansaitsemaan liikaa, muutut yrittäjäksi ja putoat työmarkkinatuen ulkopuolelle.

Sama ongelma on ilmeisesti myös laskutuspalvelujen käyttäjillä. Työnantajalle taas on aikamoinen rasite työllistää joku henkilö silloin tällöin muutamaksi päiväksi ja hoitaa kaikki siihen liittyvä byrokratia.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Palkitsemisella ja sanktiolla on silti merkittävä ero toimeentulorajalla taiteilevalle ihmiselle. Lisäksi siinä on kysymys arvostuksesta ja ihmisarvosta - mallissahan voit yrittää vaikka kuinka ja silti epäonnistuessasi sinua rokotetaan. Jopa armeijassa, kasvatuksessa ja valmennuksessa tällaisesta ollaan pääosin luovuttu. Sen sijaan hallituksen toimet ovat old school kommunaalisena rangaistuksena.

Oma lukunsa sitten on se, että käytännössä minkä tahansa muutoksen tehdessäsi altistut virkailijan mielivallalle etkä voi tietää lopputulemaan etkä ratkaisuaikaa. Vaikkapa 30 vuotta duunia tehneelle on oikeasti helvettiä alistua moiseen.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Perustulo tai kansalaispalkka olisi ilman muuta ylivoimainen, verrattuna nykysysteemiin, joka lähinnä kiusaa, kyykyttää ja estää kaiken omatoimisen yritteliäisyyden työttömiltä. Valtava viranomaisarmeija kyttää työttömän jokaista askelta ja jo tyhjien pullojen keruusta tai vapaaehtoistyöstä rangaistaan. Kansalaispalkka tai perustulo antaisi työttömille mahdollisuuden omatoimiseen yritteliäisyyteen ja juuri tällaisesta yritteliäisyydestä, kasvaa aikanaan ne isotkin yritykset.

Mutta tämä ei olekaan nykysysteemin tarkoitus, vaan sen tarkoitus on pitää kaikista heikoimmassa asemassa olevat ikään kuin avovankilassa, jossa ei saa tehdä muuta kuin mihin viranomaiset antavat luvan. Systeemi on järkyttävä ja se palvelee vain nykyistä viranomais- ja talouseliittiä. Valtava määrä turhia viranomaisia, joiden ainoa tehtävä on kiusata kansalaisia ja estää kaikki omatoiminen yritteliäisyys.

Kansalaiset vapaiksi viranomaisten kahleista kansalaispalkalla tai perustulolla, niin tulemme näkemään ennennäkemätöntä vapaata yritteliäisyyttä tässä maassa. On täysin käsittämätöntä, että julkisen sektorin porukka, joka elää itse sillä että joku viitsii yrittää tässä maassa, tekee kaikkensa estääkseen yritteliäisyyden.

Käyttäjän PaananenLudmila kuva
Paananen Ludmila

Suomessa on paljon pitkäaikaistyötyömiä jotka eivät työllisty iän takia- yli 50-60 kymppisiä jotka elää vuokralla ja markkinatuilla. Miksi kiusata näitä lähellä eläkeikää olevia ihmisiä? Eläkeputki poistettu niin miksi heille ei voi tarjota
verotonta perustuloa ja anna niiden olla? Mun 61 vuotialle kaverille joka on tehnyt töitä myyjänä tarjottiin myyjän ta ATK kursseja. Osa-aikatyö olisi myös ratksaisu mutta näitä töitä liian vähän tai palkkataso sellainen että on pakko hakea tuet kun verojen jälkeen summa on niin pieni että tuskin edes ruokaan riittää

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen

Perustulo olisi ihan kiva systeemi, mutta ennen sen käyttöönottoa pitäisi ratkaista pari AIKA isoa kysymystä:

1) Saavatko perustuloa vain a) kansalaiset b) kansalaiset ja oleskeluluvan haltijat vai c) kaikki maassa luvallisesti ja luvattomasti olijat?

2) Saako perustuloa nostaa oleillessa tai asuessa ulkomailla?

Voitte kuvitella millainen pommi se olisi, jos jokainen Suomeen jalalla astuva voisi kytkeä itselleen perustulon virtaamaan ja sen jälkeen häipyä muualle. Itse ainakin varmaan muuttaisin Latviaan oloneuvoksen hommia tekemään. Lisää perustulon ongelmia täällä:

http://puppek.puheenvuoro.uusisuomi.fi/215602-peru...

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@36. Ainoastaan pysyvästi Suomessa asuvat kansalaiset saavat. Ulkomailla ollessaan ei ole tietoa. Katsotaan, että miten tämä perustulokokeilu päättyy vai jatkuuko se laajempana jatkossa? Kaikki riippuu paljon tuloksista.

Harri Jääskeläinen

Otetaan laskelma todellisilla luvuilla, keskiansio on 3600. 3600€ tuloilla veroprosentti on 20%. Jos kansalaispalkka olisi työttömyyspäiväraha + yleinen asumistuki = n. 950€ riippuen paikkakunnasta. Tällöin tasaveron pitäisi olla 46,4%, jotta keskiansion saava maksaisi saman verran veroja kuin aikaisemminkin.

Eli 10% tai 30% ei riitä mihinkään, jos halutaan asumistuki ja työttömyyspäiväraha korvata kansalaispalkalla, joka maksetaan kaikille.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Sitten vaan allekirjoittamaan Petrus ja muut piraatit myös ;-)

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2884

ps. Kansalaispalkka on myöskin parempi nimi ja ei niin latistavan oloinen. Myöskin tuo on todella iso kokonaisuus ja siksikin hyvä nimetä eritavalla.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset