*

Petrus Pennanen Vapaus, järki ja rakkaus!

Toimiiko Helsinki ilmastonmuutosta vastaan, vai puhuuko vain?

  • Kaupungin arviointikertomusta käsitellään
    Kaupungin arviointikertomusta käsitellään

Ote puheestani Helsingin kaupunginvaltuustossa 21.6:

Haluaisin nyt ekaa kertaa täällä puhujankopissa ollessani kertoa mielestäni tärkeimmästä asiasta. 

Eilen uutisoitiin että Arizonassa on jo niin kuuma, etteivät lentokoneet pysty lentämään. Se on vasta alkua. Nykymenolla ilmasto lämpenee 4 astetta vuosisadan loppuun mennessä. Kun maailma oli viimeksi neljä astetta kylmempi, oli Suomen päällä pari kilometriä jäätä. Neljän asteen lämpeneminen tarkoittaa, että laajat alueet maapallolla muuttuvat elinkelvottomiksi ja sadat miljoonat ihmiset todennäköisesti kuolevat nälkään, pienemmistä vaikutuksista kuten ennennäkemättömistä pakolaisaalloista ja merenpinnan nousemisesta puhumattakaan.

Kaupungin Arviointikertomuksen 2016 mukaan energiatehokkuutta on parannettu ja uusiutuvaa energiaa lisätty. Mutta entäs päästöt? Arviointikertomuksen mukaan saastutustilanne on ihan ok. En ole tästä samaa mieltä. Todellisuudessa hiilenpoltto jatkuu Helsingissä, kaupungin päästöt nousivat viime vuonna ja ovat asukasta kohti 40% suuremmat kuin Tukholman. Vaikka kuulemma Tukholmassa jotkut laitokset sijaitsevatkin kaupungin rajan takana on ero suuri. 

Tämä on yleinen ongelma toiminnassa ilmastonmuutosta vastaan. Keskitytään kaikenlaiseen muuhun kuin itse päästöjen vähentämiseen, eivätkä ne vähene. Näin ei ilmastonmuutosta hillitä: Kaupungin ilmastostrategiaa on syytä terävöittää.

Helsingin on otettava tärkeimmäksi ympäristötavoitteekseen voimakas kasvihuonepäästöjen vähentäminen. Nykyinen tavoite on parin prosentin vähennys 2020 mennessä. Sopiva tavoite on kokonaispäästöjen vähentäminen vähintään 50% vuoteen 2040 mennessä 2016 tasosta. Siksi olen laittanut kaupunginvaltuuston aloitejärjestelmään ehdotuksen, jonka kautta voimme realistisesti toteuttaa 50% vähennyksen ja päästä selvästi alle Tukholman tason. Kiitos jos te kaupunginvaltuutetut ehditte katsoa sen.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (25 kommenttia)

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Arizonan säätila ei kuitenkaan taida olla ihmisen aiheuttamaa, vai? Linkkaamasi uutisen mukaan Arixonassa oli kuumempaa 25 vuotta sitten.

Et kai sinäkään Petrus väitä, että Helsingin energiavalinnoilla olisi jotain vaikutusta globaaliin ilmastoon?

Ruben Salonen

Miksei Helsingillä olisi vaikutusta? Tietysti kaikkien kaupunkien päästöt vaikuttavat.
Helsingin vaikutus on tietenkin pienempi kuin vaikkapa Shanghain, mutta Helsingin kaupunginvaltuustossahan vaikutetaan Helsingin eikä Shanghain päätöksiin.

Käyttäjän PetrusPennanen kuva
Petrus Pennanen

Aivan, en ole Kiinan presidentti vaan Helsingin kaupunginvaltuutettu, ja vaikutan siellä missä pystyn. Tärkeää tässä on olla tiennäyttäjä muille - Kiinasta astii tulee Helsinkiin delegaatioita opiskelemaan miten täällä aaioita hoidetaan.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Toi Arizona on melko huono esimerkki ilmaston lämpenemisestä kun ennätys yli 20v takaa on paljon korkeampi mitä linkkaamassasi uutisessa.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Pitää katsoa pidemmällä aikavälillä. 150 vuotta sitten ei ollut missään niin kuumaa että se olisi estänyt lentokoneiden pääsyn ilmaan. Kiistaton peruste Stadin energiaratkaisuille.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Petrus tarkoittikin sitä uutisen sisältöä typeräksi ja mainitsi siksi neljän asteen lämpötilaeroista jääkauteen.

Olisi Petrus voinut hieman tarkemmin sivaltaa, ettei lämpöä voida estää vaan ne haitalliset saasteet, ei hiilidioksidi.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Petrus taisi hiffata että stadin vihreiden ääniä on helpompi haalia kun muuttaa tyyliään jättämällä aivot narikkaan.

Käyttäjän Luakso kuva
Anton Laakso

Miten se "aivojen narikkaan jättäminen" näkyy Petruksen kirjoituksessa?

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #7

Lähinnä viittaamisella Arizonan säätilaan ja siihen, että Stadin päästöillä olisi oikeasti jotain vaikutusta globaaliin lämpötilaan. Tai että viime jääkaudella olisi jotain tekemistä sen kanssa, miten Helsingissä pitäisi tuottaa energiaa.

Lähinnä tuo kuulosti joltain jota Antero Vartia olisi kirjoittanut Uberin takapenkiltä oltuaan liian kauan Löylyssä. Ei sen aikaisemman Pennasen teksteiltä.

Käyttäjän Luakso kuva
Anton Laakso Vastaus kommenttiin #8

No niin kuin tietysti on selvää, Stadin päästöt yksinään ei mihinkään auta. Petrus ei vaan tässä ole se joka ilmaston ja ihmiskunnan kannalta ajattelee typerästi vaan ne kaikki muut maailman kunnallispoliitikot, jotka eivät halua asian eteen tehdä mitään.

Arizona lienee taas ollut esimerkkinä sen takia, että asia on nyt esillä ja tulevaisuudessa entistä todennäköisempi. Jääkausivertaus oli taas siinä mielessä toimiva, että se osoittaa helposti yhden seurauksen globaalissa (tai nyt ainakin alueellisessa) ilmastossa koska näitä yksittäisiä sääilmiöitä on hyvin vaikea liittää suoraan ilmaston lämpenemiseen, ellei niitä pidemmältä aikaväliltä tilastoi.

On tietysti Petrukseltakin pidempiä ja asiaan pureutuvampiakin kirjoituksia nähty, mutta eipä kirjoitusten tarvitse aina työstä käydä. Tärkeintä on ettei kirjottele mitään typerää ja turhaa ja näin Petrus ei mielestäni tehnyt ja siksi tähän kommenttiin tartuinkin.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #9

"Pidemmällä aikavälillä" Arizonassa on ollut nyt koettua kuumempi sää 20 vuotta sitten. Kukaan järjissään oleva ihminen ei väittäisi tämän havainnon perusteella, että ilmasto on viilennyt.

Kuitenkin havaintoa käytetään perustelemaan, miten ilmasto lämpenee ellei jotain Helsingissä tehdä. Etkö sinäkään Anton näe mitään ristiriitaa tässä?

Käyttäjän Luakso kuva
Anton Laakso Vastaus kommenttiin #14

Ilmaston lämpeneminen on yleisesti niin perusteltu ja tutkittu asia, ettei mielestäni sitä tarvinne vakuuttavasti yksittäisessä blogikirjoituksessa osoittaa. Kaikki tietävät mistä on kyse. En myöskään usko että Petruksella todistelu on ollut tässä tarkoituksenakaan, vaan käyttää Arizonan säätä vain yksittäisenä esimerkkinä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ja kaikkien on tehtävä toimenpiteitä ilmaston lämpenemisen hillitsemiseksi ja Petrus nyt voi vain vaikuttaa siellä missä hän vaikuttaa.

Käyttäjän PetrusPennanen kuva
Petrus Pennanen Vastaus kommenttiin #16
Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #19
Käyttäjän Luakso kuva
Anton Laakso Vastaus kommenttiin #21

Jonnekkin se on hävinnyt koska itsekin sen jo tuossa aiemmin luin mutta en ehtinyt siihen vielä vastaamaan. Ei siinä kyllä muistaakseni sisällön puolesta ollut mitään miksi se olisi pitänyt poistaa.

Vastaan nyt silti sen pohjalta mitä muistan tuossa kommentissa olleen ja siitäkin huolimatta, että tämä kirjoitus alkaa olla jo hautautunut uudempien alle:
Se on ihan totta että ilmastonmuutosta käytetään usein perusteena asioille, johon se ei sovellu perusteluksi. Ylipäätänsä ilmastonmuutoskeskustelu on täynnä äärimmilleen vietyjä mielipiteitä ja johtopäätöksiä. Tämän kaiken keskellä on asiallisen ja maltillisen keskustelun aika vaikea löytää itselleen tilaa.

Käyttäjän JaakkoJuhaniOjaniemi kuva
Jaakko Ojaniemi

Petrus, olet tehnyt aloitteen päästöjen vähentämiseksi 50 %. Miten tämä toteutetaan?

Ylensähän käy niin, että poliitikot päättää jotain, mutta eivät sitten tiedä miten päätökset toteutetaan.

Toisaalta tällaiset päätöksethän ovat aivan turhia. Pariisin ilmastokokouksessahan poliitikot jo päättivät, että maapallon lämpeneminen rajoitetaan 1,5 C-asteeseen. Ilmastokokouksella on hallussaan ilmeisesti jonkinlainen potentiometri, jolla erilaisia astelukuja maapallon lämpötiloissa voidaan säädellä.

Ilmastokokoukset voisivat pannan Jumalan kuriin ja päättää, että maapallon lämpötilan täytyy kylmetä. Mitä tuosta turhia ujostelemaan, kun tuollaisia päätöksiä kerran pystyy tekemään.

Käyttäjän JyrkiItkonen kuva
Jyrki Itkonen

Pitäisi päättäjien ja Pennasenkin pystyä katsomaan kokonaisuuksia kun tuhoaa tehokasta ja maailman parasta energiajärjestelmää sekä romuttaa siinä samalla pääkaupungin energianhuoltovarmuuden. Kun vertaillaan Tukholmaa ja Helsinkiä, pitää ensin katsoa koko valtakunnan energiantuotantoa.

Ruotsi tuottaa puolet sähköenergiastaan ydinvoimalla, eli 75 TWh ja saman verran 75 TWh vesivoimalla. Siksi Tukholmassa palaa hiili ja puu vain talven kylmimpinä aikoina, kun sekä sähkön että kaukolämmön tarve on hetken aikaa kovimmilla pakkasilla suurimmillaan. Lisäksi Tukholman edustalla meri on syvä ja sieltä saadaan runsaalla ydinvoimasähköllä ja lämpöpumpuilla lämpöä tiettyinä vuoden aikoina. Toki Helsinkikin tuottaa lämpöpumpuilla Kotkan kaupungin verran kaukolämpöä, mutta meri on liian matala Helsingin edustalla enempään lämmöntuotantoon.

Suomessa taas on 75 TWh kaikkea sähkön tuotantoa yhteensä ja huutava pula sähköstä kylmimpään aikaan. Siksi nyt tällä hetkellä myös Helsingissä tuotetaan Tukholman tapaan kylmimpään talviaikaan sekä sähköä että kaukolämpöä silloin, kun valtakunnassa on huutava energiapula ja ollaan mm. Ruotsin ja Venäjän ydin-
ja hiililauhdevoiman varassa.

Täytyy vielä muistaa, että Helsinki on yksi Suomen suurimmista sähköenergian kuluttajista Suomessa ja jo nyt Helsinki lopettaa kaupungin lämmittämisen yhteydessä syntyvää sähköntuotantoa ja siirtyy runsaasti sähköä kuluttavaan hajautettuun lämmöntuotantoon. Nykyisinhän vielä sähköä siis syntyy kaukolämmittämisen sivutuotteena juuri silloin, kun siitä on Suomessa huutava pula ja ollaan naapurimaiden sähköntuotantojen varassa. Tuulimyllytkin seisovat kovimmilla pakkasilla.

Helsinki ei myöskään halua ydinvoimasähköäkään omakustannushintaan silloin, kun kovimmilla pakkasilla sähköstä on huutava pula Suomessa ja sähkön hinta pörsissä on huipussaan.

Helsinki haluaa olla täydellinen vapaamatkustaja Suomen sähköverkossa. Helsinki ei halua ottaa mitään omaa vastuuta sähkönsä tuottamisesta, vaikka on Suomen suurin sähköä kuluttava talousalue.

Helsingin valtuusto on siis täysin edesvastuuton oman kaupunkinsa sähkön tarpeen suhteen, eikä halua osallistua sen tekemiseen, vaan sysää vastuun sähkön tuottamisesta muiden harteille, jotta ollaan yhtä "hyviä" kuin Tukholma. Lähin tuulimyllykin on 100 km päässä Helsingistä ja Helsinki haluaa, että länsirannikko ja koko muu Suomi ottaa heille toimitettavasta tuulivoimasta aiheutuvat haitat kontolleen, jotta Helsinki voi sädekehä pään päällä täysin haitattomasti nauttia muiden tuottamasta sähköstä ja olla "parempi" kuin Tukholma.

Valtuuston tulisi keskittyä miettimään ratkaisuja ja ymmärtää esimerkiksi päästökauppa, jonka puitteissa päästövähennyksistä pitää sopia EU:n pöydissä. Näillä Helsingin omilla päätöksillä globaalit päästöt eivät vähene grammakaan ja siinä kuviossa tuollainen Tukholma vertailu on suorastaan lapsellista ja hävettää kovasti tällaista helsinkiläistä äänestäjää.

Käyttäjän ollimarkkanen kuva
Olli Markkanen

Petrus on vihreämpi kuin Vihreät. Puhut nyt asiasta josta et tiedä yhtään mitään.

http://petruspennanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/233...

Käyttäjän JyrkiItkonen kuva
Jyrki Itkonen

Ne on nää pennaset jaa muut poliitikot kovasti sähläämässä näissä energia-asioissa! Se on jotenkin kumma, etteivät tee kirurgeille leikkausstrategiaa 2050 tai IT-strategiaa tai sitä, millaisia laivoja telkoilla valmistetaan 2050. Pankeillekin voisivat sählätä sijoitusstratgiat ja neuvoa niitä kaiken aikaa.

Kuitenkin energiayhtiöissä ja -alalla toimivat sen alan parhaat asiantuntijat ihan kuten sairaaloissa, pankeissa ja telakoillakin. Energia-ala on tosin siitä poikkeuksellinen, että satojen miljoonien energiainvestoinnit tehdään 50 vuodeksi ja pitemmäksikin aikaa joitakin siihen nähden kertakäyttöisiä tuulimyllyjä lukuun ottamatta.

Voisivat lisäksi nämä pennaset edes yrittää lähestyä Helsingin energia-asioita suurten kokonaisuuksien kautta, kuten EU ja päästökauppa, Suomen, Ruotsin yms. valtion tason energiantuotantopaletti, olosuhteet jne. Päätöksiä olisi sitten helpompi tehdä, kun asiantuntijat niitä heille esittävät. Nythän niitä päätöksiä ei valtuustossa tehdä järjellä vaan tunteella ymmärtämättä kokonaisuuksista tuon taivaallista.

Ja sitä paitsi näkyyhän Helsingin omistamalla yhtiöllä olevan oma 2050 stratagia, jonka luulisi olevan pohja näille Pennasenkin jutuille, mutta kun ei ole kykyä toimia niin kuin isojen yhtiöiden kohdalla toimitaan, niin ei ole. Valtiolla jossakin määrin on, kun se ei puutu Fortumin toimintaa, vaan antaa Fortumin hallituksen ja toimivan johdon johtaa yhtiötä, joka toimii vapailla sähkö-ja päästömarkkinoilla kovan kilpailun puristuksessa.

https://www.helen.fi/helen-oy/vastuullisuus/hiilin...

Käyttäjän seppoviljakainen kuva
Seppo Viljakainen

Mielenkiintoista on tämä semiotiikan tietoinen tai tiedostamaton muokkaus .

Minun sukupolvelleni " päästöt" olivat myrkyllisä kaasuja, terveydelle haitallisia pienhiukkasia jne...

Nyt - aivan pokkana - käytetään luonnolle korvaamattomasta kaasusta CO2:sta nimitystä " päästö" .

Olethan Petrus tietoinen , että Hesan voimalat toimivat ilmanpuhdistimina kun päästöinä pidetään pienhiukkasia ja myrkyllisä kaasuja?

Käyttäjän PetrusPennanen kuva
Petrus Pennanen

Se on pitoisuudesta kiinni onko kaasu myrkyllistä vai ei.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Myrkyllistä co2-pitoisuus on lyhyellä altistumisella noin 20 000 ppm -pitoisuudella ja pidemmällä haittoja voi tulla noin 5000 ppm.
Ilmakehän co2-pitoisuus on noin 380 ppm.

Äkkiä nyt Tossavai..., eiku Pennanen, poista viesti asiattomana.

Käyttäjän bionavigaattori kuva
Veikko Hintsanen

Ruotsi Suomi maaottelua käydään monella tasolla. Ilmastopolitiikan yksi taso on energian kulutuksen pienentäminen liikenteen uudelleen järjestelyjen kautta.

https://ec.europa.eu/transport/themes/strategies/2...

Rakennemuutos EU tasolla tarkoitti Ruotsissa sitä että Ruotsin valtio alkoi panostaan EU liikennestrategian toteuttamiseksi väyläinfra muutoksiin niin että se kykenisi siirtämään maantieliikenteen kallista ja energia tehotonta tavaraliikennettä raiteille ja vesille. Ja on sillä strategialla logistiikan kärkimaita maailmassa. sijalla 3 me sijalle 15. http://lpi.worldbank.org/

Suomessa tätä EU :n tavoittelemaa muutosta ei ole tehty vaan Vuosaaren(HELSINKI)rakentamis ja edelleen kehittämispäätösten jälkeen Helsingin satamasta on muodostettu tietoisesti Keski (ja Järvi) Suomen pääasiallinen vienti ja tuonti satama, Helsingin sataman takamaa , Helsingin vastaten jo noin 12% määrää koko maamme tavara vienti ja tuonta liikenteestä.

Tämä muutos on hyvin kallis Suomelle niin rahallisesti kuin ilmastollisestikin .

Käytämme tähän tavaroitten kuljettamisiin Helsingin kautta sisämaahan ja sisämaasta niin infrarakentamis-kuin käyttö ja ylläpito varoista suuren osan ja kuorma autojen määrä kuljetuksissa meillä on lähes kaksinkertainen Ruotsiin nähden. Juuri em syystä.

Ja nyt on lisäsuunnitelmia tämän saman- EU:ssa sovitun linjan (Suomi on Saari -kuorma auto liikenteen )kehittämiseksi jopa kymmenien miljardien edestä (mm. Helsinki -Tallina tunneli).

Kun Ruotsi, taas vastoin meidän ja Helsingin tavoittelemaa mallia , tekee kaikkensa että maanteiltä saataisiin tavaraliikennettä vesille.
http://www.regeringen.se/pressmeddelanden/2017/03/...

Käyttäjän bionavigaattori kuva
Veikko Hintsanen

Kaksinkertainen kuorma auto määrä ; selvennys = Ruotsi 58/1000 asukasta kohden. Suomi 96 / 1000 asukasta kohden Lähteen http://ec.europa.eu/eurostat/documents/3217494/705... ; Suomen kuorma autojen määrän 50% kasvu vv 2003-2012 johtuu myös osittain siitä, että kuorma autojen rekisteröintiin luetaan tietyt muskeliautot.... mutta jatkuva noin 2% jatkuva maantieliikenteen tavara volyymin kasvu on suurempi syy....ilman että sitä on voitu EU sopimusten mukaisesti pysäyttää...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset