*

Petrus Pennanen Vapaus, järki ja rakkaus!

Uusiutuvan energian lupaus

Uusiutuva energia on suosittu vaihtoehto ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Se ei ole ihme, sillä energian tuotanto ilman luonnonvarojen tuhoamista kuulostaa hyvin houkuttelevalta. Tuuli syntyy auringon säteilystä, jota voidaan myös kerätä suoraan talteen aurinkokennoilla. Polttamalla biomassaa eli useimmiten puuta voidaan energiaa tuottaa tasaiseen tahtiin samalla kuin polttoainetta kasvaa lisää metsässä.

Miten nämä uusiutuvan energian muodot toimivat käytännössä Suomen olosuhteissa?

paastot

Tuuli- ja aurinkovoima ovat hyvin vähäpäästöisiä energiamuotoja. Niiden hiilidioksidipäästöt ovat alle 2% hiilen päästöistä kuten ydinvoiman, josta kirjoitin edellisessä bloggauksessa. Esimerkiksi tuulisilla saarilla tuulivoima on hyvä vaihtoehto paikalliseen sähkön tuotantoon, jos melu- ja maisemahaitat eivät häiritse. Aurinkoisilla alueilla lähellä päiväntasaajaa saattaa aurinkovoima kehittyä tulevaisuudessa yhdeksi edullisimmista energiamuodoista.

Suomessa kuitenkin tuulee vaihtelevasti, eikä aurinkokaan paista liikaa. Energiantarve on suurimmillaan talvipakkasilla jolloin on sekä pimeää että tyyntä. Siksi tuuli- ja aurinkovoimalla voidaan yleensä tuottaa vain pieni osa kuluttamastamme sähköstä.

Tuuli- ja aurinkoenergiasta olisi enemmän hyötyä jos sitä voitaisiin varastoida tehokkaasti. Varastointijärjestelmät kuitenkin kuluttavat energiaa ja nostavat sen hintaa huomattavasti. Korottamiseen ei tässä tapauksessa ole varaa, sillä sekä tuuli- että aurinkovoima ovat jo nyt paljon kalliimpia kuin muut energiamuodot. Veroistamme maksetaan tukea jo nykyiselle vaatimattomalle tuulivoiman tuotannolle yli 100 M€ vuodessa.

Biomassa on uusiutuvan energian suuri lupaus Suomessa. Maassamme on paljon metsää jota polttamalla hakkeena tai pelletteinä voidaan tuottaa tasaisesti paljon energiaa toisin kuin tuulivoimalla. Puuvoimaa onkin rakennettu ja myyty ahkerasti ekosähkön nimellä.

Biomassa ei ole yhtä vähäpäästöistä kuin tuuli, koska puun keräys ja kuljetus tuottaa hiilidioksidia vaikka uusi kasvava metsä sitoisikin poltetusta puusta vapautuneen hiilen. Biomassan kasvihuonepäästöt ovat 30-90% hiilen vastaavista eli kymmeniä kertoja suuremmat kuin tuulivoiman. Muiden saasteiden suhteen tilanne on pahempi. Vaikka käytössä olisi hyvin moderni ja mahdollisimman "puhdas" voimalaitos, puun poltto aiheuttaa kaksinkertaiset pienhiukkasten  ja kuusinkertaiset haihtuvien orgaanisten yhdisteiden päästöt.

Iso kysymys on myös se, kuinka ekologista metsien hakkaus poltettavaksi oikein on? Itse haluan suojella luontoa ja pitää Suomen metsät mahdollisimman koskemattomina, jos niiden hakkaamiselle on hyviä vaihtoehtoja. En ymmärrä miten voi samaan aikaan kannattaa metsien suojelua ja niiden hakkuiden laajaa lisäämistä, kuten monet vihreät poliitikot tuntuvat tekevän.

 

Uusiutuva energia ei siis ole helppo ratkaisu Suomen olosuhteissa. Sen tuotanto on joko hyvin vaihtelevaa ja kallista tai saastuttavaa ja luontoa tuhoavaa.

Seuraavaksi kirjoitan ilmastonmuutoksen torjunnassa saavutetuista käytännön tuloksista.

--

Päästölukemien lähde: IPCC:n ilmastoraportti 2014.  

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

"Iso kysymys on myös se, kuinka ekologista metsien hakkaus poltettavaksi oikein on? Itse haluan suojella luontoa ja pitää Suomen metsät mahdollisimman koskemattomina, jos niiden hakkaamiselle on hyviä vaihtoehtoja."

Suojeleminen on varsin helppoa. Osta metsä ja älä hakkaa sitä. Jos et näin tee, olet vaatimassa muilta sellaista mitä et itsekään tekisi. Jos teet, ongelma on ratkaistu.

Tapani Lahnakoski

Kannattaa käydä lukemassa tämäm:

http://ilmastorealismia.blogspot.fi/2015/01/ilmast...

"Kuvassa näkyy IPCC:n arviot kasvihuonepäästöistä eri energiamuodoille koko elinkaaren yli. Olet oikeassa että fossiilinen varavoima, jos sellaista käytetään, pilaa tuuli- ja aurinkoenergian päästöedut."

IPCC on pukki kaalimaanvartijana eli kääntää kaikki parhain päin varsinkin tuulivoimalle, joka on valtioiden vankassa suojeluksessa.

Monellakaan maalla ei ole tarjolla tuulivoiman ailahtelevuudelle muuta varavoimaa kuin fossiilisten polton. Saksassa on väkimäärään nähden niukasti vesivoimaa ja metsiä poltettaviksi tuskin ollnkaan. Entäpä Espanja, joka on hyvin vuoristoinen maa? Siellä sataa varsin vähän ja on pitkiä poutakausia, jolloin suurin osa vuoriston joista kuivuu kokonaan. Ei ole edes vettä, mitä pumpata vuoristoaltaisiin. Merivettäkään ei oikein voi, kun näitä altaita käytetään juomavesivarastoina.

Ehkä sekin on pieni uhraus, kun ilmasto on pelastettava ja tukiaiset menevät sinne, missä tästä ei synny ongelmaa.

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

Näinhän se on, että tuulivoiman hinnaksi tulee laskea tuulivoima + nimellisteholtaan yhtä suuri varavoima, yleensä hiilivoima, säätövoimana toimivan hiilivoiman hinnan saa vielä kertoa lähes kahdella satunnaistuulivoiman aiheuttaman vajaan käyttöasteen vuoksi.

aurinko- ja tuulivoiman todellinen megawattituntihinta verot maksavalle kuluttajalle pyörinee 300 euron hujakoilla.

Käyttäjän perttupulkkinen kuva
Perttu Pulkkinen

Minusta luonto ei ole pelkästään suojelua varten, vaan myös nauttimista ja hyödyntämistä varten. Puutalotkin vaativat puiden kaatamista. Metsä uusiutuu ja ihminen osaa sitä hoitaa, Suomessa varsinkin pitäisi osata. Ahneus ei tietenkään ole hyvästä, vaan myös uusiutumisen rytmi ja esteettiset arvot ja vaikutus muuhun luontoon pitää ottaa huomioon. Mutta silti: metsä on erittäin suomalainen energianlähde. Aurinkovoima on käytössä, kun sitä vähiten tarvitaan, eli kesällä. Tuulivoiman teho on vähäinen - se sopii erittäin hyvin mökeille samoin kuin aurinkopaneelit, koska monen mökkielämään KUULUU niukkailu. Muistan lapsena, kun elintarvikkeet olivat maakellarissa, joka oli tehty kaivonrenkaasta. Hyvin riitti, eikä sähköjäkään ollut eikä juuri kaivattu, mutta olisi tuulisähkö ihan hauska lisä ollut. Joten tehdään mökkisuomesta ekosuomi vaikka valtion tuella, mutta ei "leikitä" ajatuksella että teollisuuden, kotitalouksien ja liikenteen energiatarpeita voitaisiin nykytiedon valossa tuottaa uusiutuvilla, jos faktat puhuvat sitä vastaan. Säästetään sitten mieluummin rehellisesti vaikka energiaa väkisin, jos on pakko. Valtio voi maksaa ilmaiset villasukat joka perheelle. Energiapolttimoiden hinnat alas valtion tuella. Joukkoliikenne vielä halvemmaksi.

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

Edes saaristoon ei kannata rakentaa tuulivoimaa mökin sähköistämiseen, vaan odotettu teho kannattaa korvata aurinkopaneelilla, ja tosiaankin, tällaiset kilowattituntihinnaltaan todella kalliit satunnaissähköntuotantotavat soveltuvat lähinnä niukkailuun,
laitteistopanostuksesta riippuen kesäaikana voi käyttää kaivopumppua, imuroidakin,
talvimökkeilyssä on turvauduttava kantoveteen tai generaattoriin.

Käyttäjän PetrusPennanen kuva
Petrus Pennanen

Toki metsä on erittäin suomalainen energialähde ja loistava valinta omakotitalon tai mökin lämmitykseen haja-asutusalueilla kun polttopuut saadaan kaatamalla muutama puu lähimetsästä. Postauksessani keskityin sähkön laajamittaiseen tuotantoon voimalaitoksissa, mihin puu on saastuttava ja luontoa tuhoava vaihtoehto.

Tapani Lahnakoski

Puusta pitää polttaa vain se "jäte", mikä teollisuuslaitokseen tuotuna ei kelpaa jatkojalostukseen.

Toki nykyisen kalliin sähkön aikana pientalojen lämmitykseen käy hyvin, kuten itsekin teen, yli pari tonnia säästyy vuodessa, jos itse viitsii tehdä jotakin.

Käyttäjän ZeiEizh kuva
Juha-Matti Hakala Vastaus kommenttiin #12

Kyllä, sitä jätettä vaan ei niin paljoa ole, että sillä perusenergiatarvetta paljoa tyydytettäisiin.

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

Vihreiden epäjohdonmukaisuuksille ei näy loppua,
tänäkin päivänä he todellakin vaativat metsien käytön 25% lisäämistä ja vähentämistä samaan aikaan.

Onhan tosiasia, että ympäristönsuojelu- ja ilmastohulluustoimet lyövät toisiaan rajusti korville, mutta vihreitä se ei tunnu häiritsevän vaan julkinen osuus pidetään mahdollisimman sekavana irrationaalisini julistuksineen jotta äänestäjä ei tajuaisi vihreiden agendan olevan suora lainaus ristiriitaisuuksia mielipuolen askarteluoppaasta.

Tai onhan olemassa sekin vaihtoehto, että vihreiden aivoriihi itsessäänkin on niin hämmentävän sekaista sakkia, että he eivät tiedä mitä he tekevät,
mutta sitä ei voine antaa anteeksi, uhri on liian suuri.

Tämä tosin ei kosketa yksin vihreitä, sama hulluus on vallannut aikapäiviä sitten sekoomuksen, kepulaiset ja hieman piilotetusti kaikki myötäilijäpuolueet, demaritkin,
persut on lähes ainoa joka kehtaa puolueena kritisoida järjettömimpiä ehdotuksia.

Käyttäjän plommer kuva
Raoul Plommer

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/01/23/talvi...

"Yhdistyksen mukaan Suomessa tuotetaan eniten tuulivoimaa kylminä talvikuukausina, jolloin myös energiankulutus on suurinta. Yhdistyksen mukaan yleinen harhaluulo tyynistä pakkaspäivistä ei pidä paikkaansa, etenkään modernien tuulivoimaloiden napakorkeudella 100-140 metrissä."

Käyttäjän PetrusPennanen kuva
Petrus Pennanen

Artikkelissa kerrotaan että tuulivoiman keskimääräinen tuotanto talvikauden aikana on ollut 18 prosenttia kapasiteetista. Se ei ole paljon, eli tuulivoiman tuotanto talvella on vähäistä.

Käyttäjän SeikkuKaita kuva
Seikku Kaita

Noin pistetarkistuksena: tammikuussa lämpötila putosi 16. päivän plus-asteista parikymmentä pykälää, minimi 20. päivän kohdalla. Samalla ajanjaksolla tuulivoiman tuottaman sähkön saanti putosi viidennekseen.

Tiedän, tämä on pistekorrelaatio ja ei kerro koko totuutta. Mutta ikävä tuottaa pettymys, sama, joskaan ei välttämättä aivan sana suuruinen, korrelaatio löytyy the Yhdistyksen propagandasta huolimatta.

Jyrki Räsänen

Minä ihmettelen suuresti venäläisen ydinvoiman kannattajia!
Suomi on EU-maa, ei venäjän liittolainen.
Jos venäläiset saavat Pyhäjoelle rakentaa, sinne tulee venäläiset turvamiehet yms. Suomalaisia ei siellä tule olemaan rakennushommissa!

Ydinvoiman kannattajien tulisi tutustua uraanin alkulähteisiin ja loppusijoituspaikkaankin, ja loppusijoitus paikkaa ei vielä ole Pyhäjoen jätteille.

Ja sit turvallisuus... Kuinka moni ei uskonut että Fukushimassa voi tapahtua jotain joka vaikuttaa negatiivisesti koko Tyyneen valtamereen? En minä ainakaan...

Jos ydinvoiman kannattajat haluaisivat ydinvoimalan takapihalleen, niin minä ymmärtäisin ehkä paremmin, mutta kun se rakennetaan toisten ihmisten nurkille niin se ei haittaa?

Uusiutuvia energialähteitä tulee koko ajan lisää, on tuulienergiaa, aurinkoenergiaa, puuenergiaa, bioenergiaa yms. Näistä lähteistä saa varmasti vielä paljon enemmän irti kun vaan yritämme!

Tekniikka&Talous-lehdestä voi jokainen käydä katsomassa minkälaisia innovaatioita on tällä hetkellä, ja pitää muistaa sekin, että ydinvoimalan rakentamisessa saattaa mennä yllättävän kauan...

Ja jos kiinnostaa hiilivapaa energiatuotanto, niin kannattaa katsoa http://areena.yle.fi/tv/2664948, on järkevää puhetta!

Käyttäjän Esa-JussiSalminen kuva
Esa-Jussi Salminen

"En ymmärrä miten voi samaan aikaan kannattaa metsien suojelua ja niiden hakkuiden laajaa lisäämistä, kuten monet vihreät poliitikot tuntuvat tekevän."

Suojeltavat, arvokkaat, metsät suojellaan ja hakkuuseen sopivia hakataan. Metsää, jota suojellaan, ei hakata. Kyse ei ole samasta metsästä, blogisti hyvä. Miten kuvittelet suojeltavan hakattuja puita?

Perehtykää esim. Keuruun varuskunnan alueen tilanteeseen. Siellä 1000 hehtaaria valtion metsää, josta luontojärjestöt ja VIHREÄT ovat esittäneet pantavan suojeluun 260 hehtaaria erittäin arvokasta vanhaa metsää. Hakkuut alkoivat kuitenkin vanhasta metsästä, jota ehti tuhoutua 3 hehtaaria metsätyyppiä, jota koirien ja kissojen kanssa etsitään suojeltavaksi. Hakkuita ei aloitettu siitä 740 hehtaarista, joka olisi joutanutkin hakattavaksi. Tälle järjettömyydelle luonnonsuojelijat ja vihreät laittoivat stopin ja informoivat laajasti asiasta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset