*

Petrus Pennanen Vapaus, järki ja rakkaus!

Valta kansalle - sähköllä.

  • Valta kansalle - sähköllä.

Demokratiamme perusta on vaalijärjestelmä, joka kehitettiin 1800-luvulla. Aikana, jolloin käytössä ei ollut sähköä tai juoksevaa vettä, tietokoneista tai internetistä puhumattakaan. Raha oli paperia samoin kuin kirjeet ja äänestyslaput. Niiden siirtäminen ja käsittely kesti päiviä.

Nykyään raha ja kirjeet ovat sähköisiä ja liikkuvat sekunneissa maailman ympäri. Äänestyslaput ovat kuitenkin edelleen paperisia ja niitä saa täytettäväksi vain vuosien välein. Miksi vaalijärjestelmä on unohdettu agraarikauteen samalla kun uusi teknologia on otettu muualla yhteiskunnassa innolla käyttöön?

Siksi, että valtaa pitävien puolueiden etu on pitää kansa kaukana päätöksenteosta. Mikä sen kätevämpää kuin usean vuoden kausi, jonka aikana voi tehdä mitä vaan, kunhan puoluetuilla ja yritysten rahoilla on hankittu tarpeeksi näkyvyyttä ja ääniä vaalien alla. Ja vielä parempi että äänestyksen läpäisseet voivat rauhassa lobbareiden kanssa valita sopivat ministerit ja komissaarit korkeimman vallan pitäjiksi.

Eduskunnan ja parlamentin päätöksissä on kysymys todella isoista eduista ja rahoista. Ei siis ihme että eduskuntapuolueiden kiinnostus vaalijärjestelmän kehittämiseen demokratian lisäämiseksi lähenee nollaa. Asiaan kun olisi helppo ratkaisu: Suora, sähköinen äänestäminen mahdollistaa poliittisen pelin lopettamisen tuomalla vallan kansalle. Se ei ole nykyteknologialla sen vaikeampi toteuttaa kuin sähköinen raha.

Tasa-arvoisessa kansanvallassa jokaisen kansalaisen ääni on yhtä arvokas ja kansanedustajilla yhtä monta ääntä kuin heillä on äänestäjiä. Nyt jokaisella kansanedustajalla on eduskunnassa sama äänivalta vaikka toiset heistä ovat saaneet moninkertaisesti ääniä muihin verrattuna. Suorassa demokratiassa, josta aiemmin kirjoitin, kansalainen voi lisäksi halutessaan siirtää äänen edustajaltaan toiselle tai käyttää ääntään itse parlamentin äänestyksessä.

Kun suoraan vaalijärjestelmään yhdistetään kansalaisten pääsy samaan tietojärjestelmään kuin kansanedustajilla, muuttuu politiikka etupiirien likaisesta suhmuroinnista tasa-arvoisten kansalaisten vuorovaikutukseksi parhaiden ratkaisujen löytämiseksi.

Sähköinen äänestys on muualla jo käytössä. Eestin parlamenttivaaleissa kolme vuotta sitten neljännes äänistä annettiin sähköisesti. Suomessa oikeusministeriö kyselee mielipiteitä nettiäänestyksen käyttöönotosta muutaman vuoden sisällä. Näiden hankkeiden nettiäänestys tapahtuu nykyisen vaalijärjestelmän puitteissa; sen sijaan että ääni lähetetään paperilla laskettavaksi se siirretään sähköisesti piuhaa pitkin.

Pelkkä mahdollisuus äänestää verkon kautta ei kuitenkaan riitä. Demokratia saadaan nykyaikaan vain toteuttamalla lisäksi suora ja tasa-arvoinen vaalijärjestelmä.

---

Kansanvallan edistäminen ei ole valtapuolueiden agendalla. Siihen tarvitaan uutta näkemystä. Tervetuloa kannattamaan!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (19 kommenttia)

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

EFFI:n kanta sähköiseen äänestämiseen on jyrkän kielteinen ja mielestäni hyvästä syystä:

https://www.effi.org/sahkoaanestys-faq.html

Käyttäjän PetrusPennanen kuva
Petrus Pennanen

Juu, olenkin ihmetellyt miksi monet teknologian edelläkävijät tuntuvat vastustavan sähköistä äänestystä. Vastaavilla perusteillahan voisi vastustaa vaikkapa sähköistä rahaa, eli minkä tahansa järjestelmän voi toteuttaa huonosti tai hyvin, ja haasteet ovat nykytekniikalla helposti ratkaistavia. Kysymys on pitkälti siitä, ettei ole ymmärretty sähköisen äänestämisen olevan olennainen työkalu demokratian kehittämiseksi nykyaikaan eikä vain lisäpalikka 1800-luvun vaalijärjestelmään.

Tuossa EFFIn jutussa puhutaan jostain erillisistä äänestyskoneista, sellaisia nyt tuskin kukaan nykyään kannattaa. Eihän rahansiirtojakaan hoideta pankkiautomaateilla.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Valtiolliset vaalit ovat tärkein kansanvallan toteutumisen muoto edustuksellisissa demokratioissa. On erittäin tärkeää, ettei vaalijärjestelmä saa olla haavoittuva hankalasti osoitettavissa olevaa vaalivilppiä tai vaalisalaisuuden rikkoutumista vastaan.

Monet rehellisenä pidettävien vaalien standardit ovat erilaisia tai jopa päinvastaisia kuin esim. pankkisiirtojen tai kaupankäynnin. Pankkisiirroissa tärkeää on, että pystytään verifioimaan jälkikäteen, kuka suoritti minkäkin transaktion, sen sijaan äänestyksessä tärkeää on, että ei pystytä jälkikäteen osoittamaan tai tarkastamaan, kuka äänesti ketäkin, ainoastaan sen, kuinka paljon ääniä eri ehdokkaat ja vaalilistat saivat.

Ei ole yllättävää, että etenkin teknologia-asioista tietävät ja kiinnostuneet ovat kiivaimpia sähköisen äänestyksen vastustajia, ellei heillä ole intressiä luoda tarkoituksella manipuloitavissa olevaa järjestelmää.

Käyttäjän PetrusPennanen kuva
Petrus Pennanen Vastaus kommenttiin #3

Kansanvalta on nykyisestä vaalijärjestelmästä kaukana. Rahansiirtojen suhteen, olet varmaan kuullut jo laajasti käytössä olevasta sähköisestä rahasta jota voidaan siirtää täysin anonyymisti. Siitä ei tainnut olla paljon tietoa vuonna 2010 kun EFFi kritisoi äänestyskoneita. Kehitys kehittyy, siirrytään mekin eteenpäin.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin Vastaus kommenttiin #4

Bitcoin ja muut sähköiset valuutat perustuvat nekin transaktiokirjanpitoon, joka on itse asiassa paljon kattavampaa kuin pankkienkaan vastaavat. Yksittäisen bitcoinin transaktiokirjanpito kattaa kaikki siirrot bitcoin-lompakosta toiseen. Menemättä yksityiskohtiin, kun bitcoineja luovutetaan, pitää täyttyä kolme seikkaa:

(1) Luovuttajan suostumus pitää olla.

(2) Vastaanottajan on kyettävä myöhemmin todistamaan, että luovuttaja luovutti bitcoineja juuri hänelle.

(3) On kyettävä todistamaan, että luovuttaja omisti bitcoinin luovutustapahtumaa aikaisemmin.

Suostumus kohdassa (1) osoitetaan sähköisesti allekirjoittamalla jotakin yksityisellä avaimella. Kohdan (2) todistus vaatii sitä, että vastaanottaja voi yksityisellä avaimellaan avata jotakin, mikä todistaa nimenomaan luovuttajan olleen tietty "henkilö", bitcoin-maailmassa tietyn bitcoin-lompakon salasanan haltijan. Käytännössä tällainen toteutuu yksinkertaistetusti kun luovuttaja kryptaa:

luovuttajan_yksityinen_avain(vastaanottajan_julkinen_avain(bitcoineja))

ja antaa tämän tiedon vastaanottajalle. Nyt kuka tahansa voi luovuttajan julkisella avaimella purkaa kryptauksen ulomman osan luovuttajan julkisella avaimella, mutta vain vastaanottaja voi purkaa sisemmän osan ja todistaa omistuksensa. Kohta (3) on mukana siksi, että koko transaktioketju on tarvittaessa kyettävä todistamaan. Tätä varten jotkut suorittavat verkossa palkkiollista transaktioketjun tarkastamista, jota sanotaan louhimiseksi. Bitcoinin luotettavuus on jossakin määrin herkkä tietoverkon maailmanlaajuisten osien toiminnalle tästä syystä.

Joka tapauksessa pointti on se, että sähköiset valuutat toteuttavat kryptografisesti monia normaalin pankki- ja rahaliikennetoiminnan perusedellytyksiä, jotka siis edelleen eriävät valtiollisesti merkittävän äänestyksen vastaavista.

Käyttäjän PetrusPennanen kuva
Petrus Pennanen Vastaus kommenttiin #8

Niin, ei sähköinen äänestys ole sama asia kuin bitcoin. Se että luotettavat sähköiset rahansiirrot ovat mahdollisia osoittaa että myös sähköinen äänestäminen on mahdollista - ja sehän on jo laajamittaisesti käytössä mm. Eestissä joten asia on erittäin selvä. Se että joku vastusti neljä vuotta sitten äänestyskoneita on huono peruste jättää demokratia 1800-luvulle.

Käyttäjän JuSa kuva
Juhani Sademaa Vastaus kommenttiin #3

" Pankkisiirroissa tärkeää on, että pystytään verifioimaan jälkikäteen, kuka suoritti minkäkin transaktion, sen sijaan äänestyksessä tärkeää on, että ei pystytä jälkikäteen osoittamaan tai tarkastamaan, kuka äänesti ketäkin, ainoastaan sen, kuinka paljon ääniä eri ehdokkaat ja vaalilistat saivat."

Väärin! Sähköisen vaalijärjestelmän luonnollinen kehityssuunta on aktiivinen äänestäminen, jossa äänioikeutettu voi niin halutessaan kesken vaalikauden ottaa petturilta pois äänensä ja siirtää sen toiselle. Operaatio on voitava toteuttaa vaalisalaisuutta rikkomatta. Varmasti on mahdollista. Demokratiaa on kehitettävä.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin Vastaus kommenttiin #10

Pidän hälyttävänä sitä, jos vaalisalaisuutta ei arvosteta. Monissa maailman kolkissa "väärän" poliittisen puolueen kannatus voi johtaa vainoon ja se pitäisi erityisesti Piraattipuolueessa tiedostaa. Lisäksi kysymykseen voi tulla sukulaisten painostus näinkin vapaamielisessä maassa kuin Suomessa.

Käyttäjän JuSa kuva
Juhani Sademaa Vastaus kommenttiin #13

Koneen ei tarvitse kunnioittaa vaalisalaisuutta tarjotessaan äänestäjälle henkilökohtaista palvelua. Konella on vastava vaitiolovelvollisuus kuin esimerkiksi vaaliavustajalla. Kone on vaaliavustaja.

Perheen piirissä varmasti harrastetaan painostusta jossakin, on aina harrastettu. Äänestämisen voi silloin suorittaa esimerkiksi siihen tarkoitukseen kirjastoissa varatulla koneella tai vanhanaikaisesti.

Sosiaalisia tekijöitä ei koskaan voida 100% sulkea pois.

Käyttäjän anttitee kuva
Antti Tulonen Vastaus kommenttiin #14

"Koneen ei tarvitse kunnioittaa vaalisalaisuutta tarjotessaan äänestäjälle henkilökohtaista palvelua. Konella on vastava vaitiolovelvollisuus kuin esimerkiksi vaaliavustajalla. Kone on vaaliavustaja."

En minä ainakaan ole kertonut vaaliavustajalle, ketä olen äänestänyt, enkä haluaisi kertoa koneellekaan.

Käyttäjän JuSa kuva
Juhani Sademaa Vastaus kommenttiin #15

Sinä et tarvitsekaan sellaista, mutta monet vammaiset tarvitsevat. He tietävät, ketä haluavat äänestää, mutta eivät kykene täyttämään äänestyslappua. Silloin tarvitaan luottamuksellista vaaliavustajaa.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin Vastaus kommenttiin #16

Miksi se, että hyvin pientä osaa ihmisistä varten joudutaan poikkeuksellisesti turvautumaan avustajan käyttöön, oikeuttaisi vaalisalaisuuden pilaamisen kaikkien niidenkin osalta, jotka eivät avustajaa tarvitse?

Suomen poliittinen tilanne on jo nyt sellainen, että monilla sähköisen äänestyksen ketjuun käsiksi pääsevillä voi olla suuria intressejä vääristää vaalitulosta. Tai mitä muuta voisi päätellä siitä, kun koko ajan netissä on luettavana erilaisia moitteita siitä, kun kansa äänestää väärin eikä ymmärrä omaa parastaan, poliittinen järjestelmä on pirstoutunut ja tuottaa heikkoja hallituksia, vaalit ovat liian henkilökeskeisiä jne.

Vaalijärjestelmän perusteellinen laillinen muuttaminen vaatisi perustuslain säädäntäjärjestyksen, monet näkevät varmasti helpompana vaalien luotettavuuden rapauttamisen.

Käyttäjän JuSa kuva
Juhani Sademaa Vastaus kommenttiin #17

"Suomen poliittinen tilanne on jo nyt sellainen, että monilla sähköisen äänestyksen ketjuun käsiksi pääsevillä voi olla suuria intressejä vääristää vaalitulosta."

Järjestelmä täytyy tietenkin toteuttaa täysin kryptatusti niin, että yksikään ihminen ei millään verukkeella koskaan pääse tunkeutumaan järjestelmään, jonka koodi julkaistaan avoimena kaikkien halukkaiden vapaasti tarkistettaviksi.

Mikä estää nykyisin lappujen, tai niiden laskennan tulosten väärentämisen jossakin vaiheessa? Sähköinen järjestelmä voidaan toteuttaa varmemmaksi kuin pahvilappu ja ihmiskäsin, ja silmin hallittujen numeroiden ketju.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin Vastaus kommenttiin #18

" Mikä estää nykyisin lappujen, tai niiden laskennan tulosten väärentämisen jossakin vaiheessa? "

Ensisijaisesti se, että vaalipaikoilla on vaalivirkailijoita useista kilpailevista puolueista, joten vilppi tulisi ilmi sellaiselle osapuolelle, joka ei siitä hyötyisi. Vilunkipelin toteuttamiseksi tarvittaisiin lahjomia tai uhkauksia ja näiden käyttöönotto lisäisi riskiä valtavasti. Lappuäänestyksen tulos voidaan myös tarkastaa.

Välimuodoksi on ehdotettu, että äänestyskoneet antaisivat kuitin eli paperivarmenteen, josta ilmenee, mitä vaihtoehtoa äänestettiin ja nämä kuitit pudotettaisiin uurnaan tarkastuslaskennan mahdollistamista varten. Tällöin kuitenkin herää kysymys, onko järjestelmä lappuäänestystä tehokkaampi ja saavutetaanko siitä mitään lisäetua.

Martti Laines

Demokratian lukkotila, sillä establishmentilla ei ole mitään intressiä luopua vallasta - edes, tai varsinkaan kansalle.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Suomea ja Viroa ei kannata verrata toisiinsa. Toinen on kehittyvä maa ja toinen taantuva maa. Jokainen voi päätellä kumpi on kumpi.

Keksitkö Reija Hirn tuon aivan yksin?

Jarno Elonen

Sähköäänestys on kelvollinen menetelmä vain jos siihen liittyy paperivarmenne ja niiden tarkistuslaskenta (sekin toteutettavissa toki koneellisesti esim. OCR:llä). Pelkästään sähköisesti tallennettuna äänet ovat liian helposti ja huomaamattomasti muuteltavissa, eikä äänestäjä voi tietää tallensiko kone oikean äänen vai ei.

Nettiäänestyksessä taas on vielä isompia perustavalaatuisia ongelmia kuten painostus ja äänten myynti. Niiden vuoksi meillä ylipäätään on äänestyskopit ja paperin uurnaaan asti suljettuna pitämistä vahtivat vaalivalvojat. Ongelmaa ei nettiäänestyksessä ole mahdollista ratkaista teknisesti mitenkään, sillä kyse on pitkälti sosiaalisesta ongelmasta. Esim. äänen tekninen vaihtomahdollisuus myöhemmin ei toimi sillä ei voida tietää onko äänestäjällä oikeasti mahdollisuus tehdä niin yksin ja huomaamatta.

Itse asiassa niitä koppejakin pitäisi nykyään jo muokata niin, että kirjaus sinänsä (lappu+kynä tai näyttö+printteri) ei paljastu, mutta valvojat näkevät jos joku yrittää esim. kuvata äänestämisensä videokännykällä.

Itse periaatteessa kannatan äänestyskoneita, mutta pelkästään tyhminä kynän korvikkeina, jotka tulostavat ihmisen - ja OCR:llä siis myös koneen - luettavan äänestyslipun. Etuna kynään verrattuna on, että niiden avulla voitaisiin suhteellisen kivuttomasti ottaa käyttöön preferentiaalisia Condorcet-tyylisiä ääntenlaskumenetelmia, ja miksei sitä suoraa demokratiaakin.

Käyttäjän miikkakeranen kuva
Miikka Keränen

" Kansanvallan edistäminen ei ole valtapuolueiden agendalla. " - Uskaltaisin väittää, että kyllä ainakin vihreiden agendalla se on, ja laskisin meidät valtapuolueeksi.

http://demokratiaohjelma.vihreat.fi

Taneli Tikka

Äänestys bitcoin protokollan päälle: 0.00001 millibitcoinia siirrettynä ehdokaskohtaiseen osoitteeseen = yksi ääni. Täysin anonyymi ja ei väärennettävissä ;-)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset